18.2. 2009 MULKin ensimmäinen pleijarivoitto suorastaan ylivoimainen
Ensimmäiset puolivälieräottelut koittivat lopultakin, mikä olikin hyvä sillä ainakin irc-keskustelujen perusteella playoff-kuume alkoi olla todella korkealla. Väittelyt ja spekulaatiot kaikesta mahdollisesta ja muutamasta mahdottomastakin asiasta kävivät kuumina. Ennakkospekulaatioiden mukaan tasaisena pidettyyn MULK-Dra ottelusarjaan lähti MULK kuitenkin omasta mielestään voittajasuosikkina. Draconishan toki oli heittänyt loppukaudesta hyviäkin tuloksia, mutta MULKin kolme tuoretta maailmanmestaria ja paljon treenannut loppujoukkue olivat niin varmoissa fiiliksissä että MULKin joukkuejohto oli varma ettei mitään yllätyksiä voisi tapahtua vaan MULK ottaisi ensimmäisessä pelissä omansa.
MULKin kapteeni ei ensimmäisen puolivälieräottelun alkuun mennessä ollut ilmeisesti saanut vielä aivan kaikkia mestaruushuuruja haihdutettua päästään, sillä pitkän säädön jälkeen hän laittoi itsensä kentälle. Kapteenin puolustukseksi on sanottava että muun joukkueen valinta, ottaen huomioon melko kapean :) materiaalin mitä hänellä oli käytössä, oli mainio. Draconis lähti otteluun oletettavasti parhaalla kokoonpanollaan. Ensimmäisen erän suorituksista MULKin osalta voidaan sanoa että aloittaja/kapteeni Nieminen palasi omalle tasolleen huikean Tampereenreissun jälkeen, Matikainen hieman jäi omasta tasostaan, mutta Kuusio heitti omalla tasollaan, kuten myös nelospaikalle valkattu Nevalainen. Nevalaiselle ei joukkueenjohto kovin pisterikkaita heittopaikkoja tarjonnut, joten vaikka statistiikat eivät hänen kohdallaan kummoisilta näytä niin hän oli omalla tarkalla tasollaan. Vastustajan suorituksista merkittävää oli lähinnä Koistisen lievä alisuoriutuminen. Koistinenhan on ollut runkosarjassa joukkueensa selkäranka, mutta tosipelien koittaessa näytti aavistuksen siltä että yliyrittäminen koitui Draconiksen tähden kohtaloksi. Ei sillä etteikö se olisi ilmeisesti koitunut muunkin Draconiksen poppoon kohtaloksi. MULKkien rento voittajafiilis kantoi jokatapauksessa MULKin ensimmäisessä erässä tulokseen 18, Draconis puolestaan sai aikaan numerot 26. Eräkohtaisia piirakoita ei tuloslaskenta taida tuntea mutta ensimmäisen erän kaikista heittäjistä oli Kuusio melkolailla ylivoimaisen hyvä, piirakkaslaissit siis jälleen hänelle.
Erätauolla MULKin kapteeni koki valaistuksen ja siirsi Nevalaisen nelospaikalta aloitusheittäjäksi. Tämä ratkaisu oli lähestulkoon järkiperusteisiin pohjautuva, joskin Nevalainen itse hetken epäili asiaa. Kapteenin vakuuttavat sanat kuitenkin riittivät, ja sen jälkeen loppu olikin helppoa. Kakkosheittäjäksi Matikainen, kolmospaikalle Kuusio ja viimeistelemään uskomatonta tarkkuutta viimeaikoina osoittanut Takala. Tämän jälkeen Draconiksella ei ollutkaan enää mitään mahdollisuuksia. Erä pelattiin kuitenkin. Draconis aloitti hyvin mutta ei erityisen loistavasti, ainakaan niin että MULKkeja olisi alkanu pelottaa. MULK puolestaan aloitti erittäin vahvasti kahdella kolmosella ja kahdella viitosella. Vastustajan seuraava heittokierros toisaalta osoittautui jo kohtalokkaaksi. Kukaan ei oikein saanut mitään ulos sieltä mistä piti mutta vastustajan konasta sensijaan lähti pari kyykkäa. Tämän jälkeen MULKin voitto oli jo häämötti, joskin vastustajan toiminta sotki selviä heittopaikkoja joten henkinen virittäytyminen jouduttiin aloittamaan uudestaan. Kuusio kuitenkin jatkoi samalla varmalla tasollaan mitä oli esittänyt koko kauden ja kun ankkuriksi löydetty Takalakin sai hienon kolmen kyykän poiston aikaiseksi niin voitonvarmuus alkoi vallata alaa. Draconiksen selkäranka oli jo tässä vaiheessa katkennut joten rennot mutta keskinkertaiset heitot heidän puoleltaan eivät yllättäneet enää ketään. Lisäksi Draconiksen kenttäpuolisko oli koko erän näyttänyt siltä että vaikka heitot onnistuisivatkin täydellisesti niin kovin tyhjää kenttää ei silti nähtäisi, sen verran roskaista oli toiminta ollut. MULKin puoliskolla sensijaan näytti parhaimmillaan siltä että karttuja voisi jäädä käyttämättäkin. Loppujenlopuksi MULK päätti jättää miinusmerkkiset erät vielä tärkeämpiin peleihin ja tyytyi jättämään kentälle yhden kyykän. Draconiksen erätulos oli lopulta 23, joten voitto MULKille numeroin 20-49. Ensimmäisestä puolivälierästä ei siis tullut aivan niin tiukka kuin mitä yleisö odotti, mutta MULKin leireissä oltiin varsin tyytyväisiä pleijareiden alkuun. Torstaina jatketaan Draconiksen kanssa ja katsotaan kumpi joukkue lopulta menee välieriin, ja mahtuuko skandaaliostos Aalto kentälle.
17.2. 2009 MULK lähtee plaoyffeihin voittajafiiliksissä
Ennen kyykkäkauden kiistatonta huipentumaa eli NKL:n pudotuspelejä lähetti MULK riveistään useita avainpelaajia Tampereelle märän paikan leirille hakemaan kisakuntoa. Ennen tätä reissua MULKin valmennusjohto oli kuitenkin vielä tehnyt pelaajaostoksen aivan pudotuspelien alla. Vaikka sääntöjen ja kokouspäätösten mukaan pelaajasiirrot ovat sallittuja runkosarjan loppuun asti, aiheutti tämä viime hetkillä tehty ostos jonkinverran kritiikkiä. Kritiikkiä toki osattiin odottaakin, onhan tämä skandaalimaisesti ja salaisella summalla ostettu pelaaja LEKAn tähtipelaaja Tuomas Aalto. Siirtorajan puitteissa suoritettu huonomman pelaajan osto tuskin olisi kovin valtavaa huomiota herättänyt. Huhujen mukaan jotkut ovat jopa uhanneet erota koko liigan toiminnasta mikäli tämä pelaajasiirto sallitaan. MULKin joukkueenjohdossa on varovaisesti ihmetelty että jos tämäntyylisiä pelaajasiirtoja ei missään tapauksessa ole haluttu sallia niin miksi ne sitten on kuitenkin sallittu. Noh, tästä jupakasta ehkä opitaan jotain, esimerkiksi että ensi kaudeksi säännöt kirjoitetaan niinkuin niiden halutaan menevän eikä jotenkin muuten, jolloin homma on kaikille selvää ja turhalta ihmettelyltä vältytään. Aalto kuitenkin lienee pelikelpoinen MULKin riveissä torstai-illan puoliväleirien aikaan.
Tämän jupakan saattelemina lähti kolme MULKkia plus kontroversiaalinen LEKA/MULKki Aalto kohti Tampereen mömmöm-kisoja hakemaan reipasta pudotuspelivirettä. Menestysmahdollisuuksien maksimoimiseksi oli MULKin kapteeni ujutettu pelaamaan oululaisten kanssa akkainsarjaan, kun taas Aalto pelaili liigasta tutussa MOLOjr:ssä yleistä sarjaa. Kuusio ja Matikainen sensijaan lähtivät hakemaan jo ties kuinka monensia kultamitaleita yleisestä sarjasta. Mitaleidehakureissu sujui osapuilleen suunnitelmien mukaan. MOLOjr jäi sijalle 40, mutta WIT Blanko jossa kapteeni Nieminen pelasi voitti jo toista kertaa peräkkäin akkansarjan maailmanmestaruuden. Näissä kisoissa Nieminen löysi heittonsa ja sai aikaan aivan erinäköistä tulosta kuin mitä hänen tämän kauden liigatarpomisensa olisi antanut odottaa. Kuusio ja Matikainen toivat totuttuun tapaan yleisestä sarjasta voiton kotiin varmalla suorituksella, joten MULK voi nyt ylpeillä kolmella tuoreella maailmanmestarilla näin jatkopelien alkaessa. Aalto ei ehkä ole aivan maailmamestari (vielä) mutta ei hänkään aivan meriiteittä ole seikkaillut kyykkäkentillä. Liigasta hänellä on taskussaan yksi pronssimitali, samoin PoWicupista, josta hän on napannut myös parhaan pelaajan palkinnon. Kaplaakin kyykkäkisoissakin on tullut pärjättyä, joten tiukoista tulos tai ulos -peleistä on Aallollekin kertynyt runsaasti kokemusta joka varmaankin on tarpeen mikäli hän mahtuu kentälle voittajia täynnä olevassa MULKin joukkueessa. Helpolta ei kuitenkaan näytä MULKin tie jatkopeleissä. Ensin olisi kaadettava Draconis jotta päästäisi taistelemaan LMTVOn kanssa verisesti finaalipaikasta. Se hyvä puoli kaavion tämän puolen joukkueilla on kuitenkin että toiselta puolen kaaviota on finaaliin tarjolla lähinnä erimuotoista pumpulia, eli veikkauksemme on että kuka tahansa kolmikosta MULK/Draconis/LMTVO tiensä finaaliin raivaakaan, tulee myös mestaruuden viemään. Pudotuspelit alkavat tänään klo 18:00, kaikki paikalle katsomaan ja kannustamaan!
12.2. 2009 Runkosarjan viimeisistä peleistä MULKille kolme pistettä
Runkosarjan viimeisen viikon alkaessa spekulaatiot playoffpareista kävivät jo melkoisen kuumina. MULKin pleijaripaikka oli jo varmistunut selvästi aiemmin, nyt pelattiin enää lopullisesta sijoituksesta. Superweekendissä kovaan vireeseen yltynyt Draconis ei tuntunut olevan juuri kenenkään unelmavastustaja. MULKitkin laskeskelivat että kahdesta viimeisestä pelistä pitäisi saavuttaa voitot molemmista jotta Draconis vältettäisiin ensimmäisellä playoffkierroksella.
Tiistaina vastassa oli ensin Vismutti, joka oli jo käytännössä mahdollisuutensa pleijareihin menettänyt. Useampi MULKki oli karannut kuitenkin GooMille joten valinnanvaraa ei kapteenilla rajattomasti ollut kokoonpanoa valkatessa. Onneksi kentälle olivat kuitenkin saapuneet sekä Kuusio että Matikainen. Kun kenttäkin oli hyvä ja motivaatio kohdallaan niin peli sujui MULKkilaisittain oikein mukavasti. Vastustajakin oli kuitenkin päässyt hyvään loppukauden vireeseen ja suoriutui myös varsin mallikkaasti. Ensimmäisen erän tulos 14-12 MULKille. Toiseen erään tulostaso vielä ensimmäisestä parani, valitettavasti vastustajalla hieman enemmän kuin MULKilla, ja pelistä hierottiin yllättävähkö tasatulos 22-22. Tämä oli molempien joukkueiden kauden paras tulos joten täysin tyytymättömiä ei voitu olla. MULK olisi kuitenkin tarvinut pelistä voiton, sillä tasatulos merkitsi sitä että viimeisestä pelistä pitäisi ottaa 39p voitto jotta päästäisiin PaVan ohi kolmansiksi ja vältettäisiin Draconis. Piirakkaosastolla Kuusio hävisi taistelun ja joutui tyytymään vasta toiseksi suurimpaan piirakkaviipaleeseen jonka kokokin oli vaatimattomahko 32%.
Torstain pelissä vuorossa oli Panikkos Naikkos, joka roikkui runkosarjassa vielä alempana kuin Vismutti. Keskiviikkoiltana olivat MULKin taustavoimat havainnoineet että PN:n kapteeni ei välttämättä tiistana ole minkäänlaisessa pelikunnossa, joten tämän piti olla MULKin kannalta pieni etu. Teoriassa mahdollista olisi ollut voittaa PN 39 pisteellä, etenkin jos paikalle olisi saatu kaikki parhaat voimat. Käytännössä kuitenkin muutaman tähtipelaajan puuttuminen molempien joukkueiden riveistä aiheutti sen että peli pelailtiin kaikessa rauhassa ja ensimmäinen erä päättyi jopa melko vaatimattomaan tasatulokseen 30-30. MULK vetkuili tuohon tulokseen neljällä hauella, vastustaja nakkasi haukia peräti seitsemän kappaletta. Toisessa erässä MULKin peli alkoi kuitenkin löytyä ja vastustaja ei merkittävästi onnistunut parantamaan, joten toinen erä MULKille 16-23 ja ottelu 46-53. Näin tuloksena oli pitkän ja raskaan runkosarjan neljäs tila, ja pleijarivastukseksi tuli kuitenkin pelätty Draconis.
4.2. 2009 MULK kompastui Pallogrilliin
SuperWeekendin jälkeen runkosarja alkaa olla aika vähissä, ja MULKin otteluohjelmassa oli jäljellä enää kolme ottelua. Ensimmäisessä niistä matkattiin kohtaamaan GSKC Pallogrilli. Koska pudotuspelit häämöttävät jo MULKin tulevaisuudessa, katsoi katpeeni tarpeelliseksi peluuttaa kaikkia pelaajia jotka vieraskentälle asti olivat jaksaneet, jotta pudotuspeleihin ei kenenkään tarvisi lähteä kylmiltään. Ensimmäiseen erään arvottiin ketju Nieminen-Kuusio-Saario-Takala. Näillä voimilla MULK vei ensimäisen erän niukasti pistein 28-31. Toisen erän nelikko Nurminen-Kuusio-Kähkönen-Nevalainen onnistui huonontamaan ensimmäisen erän tuloksesta, ja kun vastustaja puolestaan paransi erätulostaan niin huonostihan siinä kävi. Toinen erä 23-33, ottelu 54-61 GSKC:lle. MULK saalisti ottelusta kaikkiaan kymmenen haukea vastustajan neljää vastaan joten ei ihme että pisteet menivät GSKC:lle. Kuusion piirakkasiivu oli taas kohtuuttomat 47%. Toivottavasti SuperWeekendin jälkeinen krapula ei paina MULKkeja enää ensi viikolla sillä jäljellä on vielä kaksi peliä joiden merkitys saattoi tämän tappion myötä kasvaa huomattavasti.
1.2. 2009 MULK selvinnee SuperWeekendistä
Pitkään odotettu SuperWeekend alkaa olla jo takana, vaikka NFL:n vastaavahko tapahtuma vielä antaakin odottaa itseään. MULK sai lauantain rypistyksestä kasaan neljä pistettä. Tätä voitaneen pitää lähes kohtuullisena tuloksena, puuttuivathan joukkueesta kovalla rahalla ostetut isot pyssyt joiden suoritukset ovat olleet MULKille todella tärkeitä.
MULKin päivä alkoi heti kymmeneltä pelillä Lolloja vastaan. Pelin ensimmäinen erä oli MULKkilaisittain melko hirveä. Kukaan pelaajista ei varsinaisesti onnistunut, ja vastustaja takoi itsensä kymmenen pisteen johtoon tuloksin 35-25. Toisessa erässä kapteeni älysi lopultakin hyllyttää itsensä ja Nurminen siirtyi ykköspaikalle. Tämä vaihto siivittikin Nurmisen hienoon kolmenkymmenen pisteen erään, ja joukkueen 14 pisteen erään, joka riitti lopulta pelin voittoon. Erä ja peli oli kuitenkin loppuun asti jännittävä, ankkuri Kontion viimeinen heitto tuotti lopulta ratkaisevan eron. Pelin lopputulos MULKille 49-51.
Päivän toisessa pelissä MULKkia vastaan asteli sarjakärki LMTVO. Tähän otteluun MULK lähti luonnollisesti altavastaajan asemasta. Pelissä teki liigadebyyttinsä MULKin Saario, joten vilttiketjukin on lopulta tyhjennetty. Saarion kelpo esitys ei kuitenkaan auttanut MULKkia voittoon vaan voitto meni Luolamiehille tuloksin 22-49.
Kolmantena MULKilla oli vuorossa ottelu LEKAa vastaan. LEKA voitti sekä itse ottelun että kilpailun humalaisemman kapteenin tittelistä. Jälkimmäisen sarjan kisa oli kyllä melko tiukka. Pöytäkirjaan asti oli katsottu
tarpeelliseksi kirjata pelistä kaksi seikkaa: "Japa on hengessä mukana!" ja "Minttua on vain kahta sorttia." Oli sinne jotain tuloksiakin kirjattu, loppulukemat olivat 52-43 LEKAlle.
Päivän neljäs ja viimeinen runkosarjamatsi oli MOLOjr:ää vastaan. Tähän peliin MULK löysi mainion vireen ja heitti kaksi 18 pisteen erää, eli lopputulokseksi saatiin 36. Vastustajan vireessä oli hieman enemmän toivomisen varaa ja MOLOn tulos painui lukemiin 56 huonon ensimmäisen erän vuoksi.
Kisatoimistossa sortattiin runkosarjapelien jälkeen päivän tulosten perusteella joukkueet järjestykseen NKL Cupia varten. MULK sijoittui keskimääräisen tuloksensa perusteella viidenneksi, ja sai vastaansa ensimmäiseen Cupin otteluun GPK:n. Tämän ottelun MULK voitti, ja seuraavaksi vastaan tuli Draconis. Ensimmäisen erän MULK onnistui Draconikselta viemään mutta toiseen erään paikalle hälyytetty Hakkarainen pelasti joukkueelleen voiton sekä MULK-pelissä että lopulta koko Cupissa. Tuloslaput on kuulemma juotu, jos joku löytää niin hallitukselle voi ilmoitella.
27.1. 2009 Kauden paras tulos siivitti MULKin jälleen voittoon
Erinäisten vaiheiden jälkeen MULK-LIITTO -kamppailu päätettiin lopulta pelata puolta tuntia suunniteltua aikaisemmin, eli klo 18:30 tiistai-iltana. MULKilta paikalle eksyi yksi jos toinenkin pelaaja. Liitto sai kasaan tarvittavat neljä pelaajaa, ja kapteeninkin nähtiin haahuilevan paikalla juhlatamineissa. Kenttä oli hyvässä kunnossa, välineet sensijaan olivat osin hukassa mutta peli saatiin kuitenkin käyntiin.
Ensimmäisen erän kohokohta oli selvästi MULKin Kähkösen heittämä seiska. Kuten MULKin uutistoimitus ennen kauden alkua arveli niin Kähkönen on noussut yhdeksi joukkueen tukipilareista, ja erän suoritukset osoittivat tänään että Kähkönen on valmis ottamaan vastuuta ja mässyttämään tarvittaessa piirakaa yli oman osuutensa. Kähkösen venyminen olikin paikallaan sillä Kuusio tuskaili itselleen oudonpainoisten karttujen kanssa eikä päässyt aivan hänelle viime aikoina tavalliseen selvästi yli 20 pisteen erään. Nieminen ja Kontio antoivat melko vaatimatonta taustatukea ykkös- ja nelospaikoilta. Etenkään Niemisen ykköspaikalta heittämä 8p erä ei tiukassa pelissä ollut se mitä häneltä olisi kaivattu.
Erä oli todellakin varsin tasainen ja jännittävä. Siinä missä MULKin Kähkönen ja Kuusio rehkivät käytännössä kahdestaan oli LIITTO joukkueena tasainen. Vastustajan paras pelaaja oli nelosheittäjä Tolvanen, jonka varmat suoritukset siivittivät joukkueen erätulokseen 24. MULKin erätulokseksi saatiin 18, joten erätauolle lähdettiin MULKin kuuden pisteen johdossa. Kuusi pistettä ei tunnetusti kyykässä ole juuri mitään, joten pelin ratkaisu oli toisen erän varassa. Kun joukkueet vielä sarjataulukossa majailivat peräkkäin, MULK pisteen LIITTOa edellä, jäi toiseen erään kovat panokset, ja kentän laidalla taisi olla epäilyksiä siitä että jälkimmäinen erä menee kartun puristeluksi ja tulokset voivat romahtaa ties minkälaiselle tasolle.
Vaihtoja tärkeään toiseen erään ei kuitenkaan tehty kummallakaan puolella. Tällä kertaa oli LIITOn Lipsasen vuoro kohauttaa yleisöä näyttävällä seiskalla.
Onneksi MULKin Kuusio sai toisessa erässä heittonsa kulkemaan ja pystyi vastaamaan Lipsasen seiskaan heti omalla joulukuusellaan. MULKin Niemisen avaus tuotti nimittäin lähinnä roskaa eikä edelleenkään sitä kaivattua tulosta. Erän ensimmäisellä kierroksella Kähkönen jatkoi hyvää peliään heittämällä ulos kolme kyykkää molemmilla kartuillaan, ja Kontiokin sai vuorollaan poistettua yhteensä kolme kyykkää. Vastustajakin pelasi kuitenkin tasaista hyvää peliä ensimmäisen kierroksen, joten tilanne oli erän puolivälissä vielä erittäin jännittävä ja molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus
hyvään erätulokseen ja voittoon.
MULKilla erän loppupuoliskot eivät ole aina sujuneet kovin kummoisesti joten tässä vaiheessa olivat tunnelmat aavistuksen epävarmoja.
Vastustaja oli kuitenkin vuorossa ensimmäisenä ja kun heidän aloituskaksikkonsa ei saanut ihmeitä aikaan ja MULKin Nieminen sensijaan poikkeuksellisesti sai ulos kyykkiä jopa toisella kierroksellakin, niin tilanne alkoi näyttää vähitellen hyvältä. Kuusion varmojen heittojen jälkeen oli vastustajan vuoro lopettaa heittonsa. Liekö tässä vaiheessa kyseessä ollut se etukäteen pelätty kartun puristelu sillä Mikot Purhonen ja Tolvanen saivat kumpikin vain yhden kyykän vieriteltyä rajojen ulkopuolelle. Pisteitä toki saatiin sen verran tehtyä että LIITOn toisen erän tulokseksi tuli 15 pistettä, eli selvää parannusta ensimmäisestä erästä, eikä romahduksesta voi puhua. Tässä vaiheessa MULKilla oli siis jäljellä viimeiset tasoittavat heitot, ja nopeimmat laskijat totesivat että MULK voittaa pelin ellei ankkuriosasto sitten onnistu heittämään molempia kentällä olevia pappeja takaisin sisälle. Tämä toikin mukavaa lisäjännitettä viimeisiin heittoihin. Viimeisillä neljällä heitolla MULKin ankkurit Kähkönen ja Kontio saalistivat yhteensä kolme haukea, mutta yhtään pappia ei kaadettu sisälle, ja Kähkönen onnistui toisellaan sensijaan tuuppaamaan pari kolmen pisteen kyykkää ulos, joten MULKille lopulta erävoitto pistein 14-15, ja kaksi pistettä kotiinviemiseksi tuloksin 32-39.
Tulokset olivat molempien joukkueiden kauden parhaat joten varsin tasokasta kyykkää siis oli yleisölle esitetty. MULKin pistesaaliskin jakautui tällä kertaa paljon tasaisemmin, Kuusio sai vain 39% viipaleen ja Kähkönen jopa 35% palan piirakasta. MULKin pelin jälkeen areenalla nähtiin sellainenkin erikoisuus että Luolamiehet heittivät tuloksen 52 ja hävisivät HUMPille. Tästä seurasi ennenkuulumaton tilanne: MULK johtaa tällä hetkellä liigaa. Pelaajat kiiruhtivatkin kentältä kotiin ottamaan screenshotteja sarjataulukosta nyt kun se vielä näyttää MULKkilaisittain hyvältä.
23.1. 2009 MULK menestyksekäs HUMPin kotiareenalla
Torstai-iltana HUMPin kotikentällä vallitsivat jo kaivatut talviset olosuhteet. MULKit olivat ennen peliä muutenkin varsin tyytyväisissä tunnelmissa, saatiinhan nyt lopultakin jo pitkään liiga- ja divarikenttiä kolunnut Kontio aloittamaan kautensa ja tuomaan MULKin peliin kaivattua kokemusta ja varmaa perusosaamista. MULKin vaihtopenkillä oli tällä kertaa hiljaista (liekö pitkä matka vieraskentälle aiheuttanut useiden MULKkien estymisen) joten kapteenille ei tuottanut liikaa päänvaivaa valita pelaavaa kokoonpanoa.
Ensimmäisessä erässä MULK pääsi heti mukavaan vauhtiin jota jatkettiinkin erän loppuun asti. Kaikki pelaajat saivat vuorollaan onnistumisia ja kyykkiä katosi neliöstä tasaiseen tahtiin. Näin saavutettiin varsin tyydyttävä erätulos 15. Vastustajien esitykset eivät olleet aivan yhtä tasaisia ja neliöön jäikin lopussa 29 pistettä. MULK pääsi siis erätauolle hyvissä asemissa.
Pelin ilme ei toisessa erässä merkittävästi muuttunut. Vastustajan Havas paransi selvästi suoritustaan, MULKin puolella Nurminen puolestaan alkoi löytää kadonneen heittonsa ja tulostakin syntyi. Kuusio puolestaan kalasti komeasti kipinöitä syöksevän hauen, joka onkin hyvää vaihtelua yksipuoliseen piirakkaruokavalioon.
Piirakasta lohkesikin Kuusiolle tällä kertaa vain 42% pala joten kalastetut lisäravinteet olivat lähes tarpeen.
Rennohkon pelailuerän lopputulokseksi laskettiin 31-30 MULKille. Pelin lopputulos oli 60-45, eli MULK heitti kauden kolmanneksi parhaan tuloksensa.
Tuloskäyrä jatkoi näin selvää siksak-kuviotaan. Toivottavasti tämä ei enteile seuraavaan peliin n. 70 pisteen tulosta sillä vastassa on sarjakolmonen LIITTO. Pelin ajankohdasta ei ole vielä täyttä varmuutta, sillä huhut kertovat että LIITTO ei olisi saamassa kymmenestä pelaajastaan edes neljää paikalle tiistaiksi, joten peliä saatetaan joutua siirtämään. Pahimmat skeptikot epäilevät kuulemma kuitenkin ettei LIITON vilttiketju välttämättä ole niin kiireinen ettei mihinkään peleihin ehtisi ja parhaimmat optimistit luottavat siihen että kymmenestä pelaajasta neljä saadaan tiistaina paikalle ja peli pelataan otteluohjelman mukaisesti, vaikka muutama tilastoissa korkealla oleva LIITON pelaaja ilmeisesti onkin tiistaina leikkimässä fuksien kanssa.
21.1. 2009 MULK ja PaVa hieroivat tasapelin
Tiistaina 20.1. saapui MULKin kotikentälle odotettu vieras ja rakas kilpakumppani PaVa. Molemmissa joukkueissa tunnuttiin elättelevän varovaisia toiveita voitosta, vaikka PaVan leirissä oltiinkin Kuusion edellisviikon piirakkaviipaleita katseltu hieman huolestuneina. MULKin vaihtoaitiossa odoteltiin hieman tasaisempaa eväiden jakoa kuin edellisviikon pelissä, mieluiten niin että onnistumisia tulisi muillekin.
Kokoonpanot saatiin arvottua tuloslapukkeeseen, PaVan kapteeni voitti hutunkeiton ja peli saattoi alkaa. PaVan aloittajana toimi tilastoissa melko korkeilla sijoilla heiluva Korjula, jonka tämän kauden otteet ovatkin olleet varmoja. Tiukassa MULK-pelissä avaus kuitenkin tuotti melko vaatimattoman tuloksen 1 ja 1 ja kapteeni Ollilan jatko 1+2 ei sekään varsinaisesti päätä huimannut. PaVan pelin käynnistyttyä näinkin yskähdellen oli MULKin aloituskaksikolla rennot fiilikset kentälle astellessa. PaVan vaihtopenkillä vaikuttaneen sponsorin edustajan jännittävät puheet öljytyistä vatsalihaksista kuitenkin poistivat liian rentouden otteista ja MULKin aloittaja Nieminen paiskoi niiden siivittämänä ulos 2 ja 4 kyykkää, joten tässä vaiheessa MULKilla oli jo hienoinen johto. Kuusio jatkoi peliä komealla joulukuusella ja ykkösellä ja näin heittovuoro siirtyi taas PaValle. PaVan kolmosheittäjä Kuusisto jatkoi varmaa peruspeliään ja heitti ulos yhteensä 7 kyykkää, mutta MULKin onneksi ankkuri Voutilainen tyytyi yhteen ulosheitettyyn kyykkään ja yhteen haukeen. MULKin ankkuriosaston vasuri Kähkönen sai aikaan tehot 2+0 ja Nevalainen H+0. Erän puolivälissä siis MULKilla oli mukava johtoasema.
Ensimmäisen erän toisella kierroksella Korjula onnistui saamaan ulos viisi kyykkää ja Ollila kalastamaan kaksi haukea, joten tilanne alkoi PaVan kannalta jo vaikuttaa toivottomalta. MULKin Nieminen lakaisi omalla vuorollaan kaksi kyykkää pihalle ja Kuusion poistettua viisi alkoi erä olla loppusilausta vaille valmis. Loppusilauksena PaVan Kuusisto heitti 2+H ja Voutilainen H+1, ja MULKin Kähkönen 2+0 ja Nevalainen 1+1. Näin päästiin lukemiin 26-39 MULKille.
Tällä kertaa kukaan ei ilmeisesti muistuttanut valmennusjohtoa siitä että voittavaa kokoonpanoa ei vaihdeta, sillä MULK vaihtoi toiseen erään kolmospaikalle Nurmisen ja nelospaikalle Takalan. Kapteeni jätti kuitenkin itsensä kentälle ilmeisesti ensimmäisen erän hyvän tuloksen innostamana. PaVa tyytyi siirtämään Korjulan kakkospaikalle ja Ollilan kakkospaikalta avaamaan. Nieminen avasi erän perinteisehköllä kahden kyykän poistolla, mutta päätti seuraavallaan ujuttaa hauen.
Kuusio tuli ja paikkaili tilannetta tehoin 3+6, ja vuoro siirtyi PaValle. Ollilan ensimmäinen aloitus ei vienyt yhtään kyykkää yli rajojen, mutta seuraavalla tärähti jo oikein mukavasti neljä pihalle. Korjula puolestaan heitti ulos 3+2. MULKin viltistä löytyneet Nurminen ja Takala kärsivät ehkä hienoisesta lämmittelyn puutteesta sillä Nurminen saalisti tuloksen 1+H ja Takala heitti ykkösen ja virkamiehen. PaVan Kuusisto sensijaan oli pysynyt lämpiminä ja nakutti tehot 4+1
ja erä alkoi pikkuhiljaa kääntyä PaVan eduksi. Voutilainen tunnettuna kalan ystävänä ja luotettavana kalamiehenä onneksi heitti tähän väliin kaksi haukea ja MULKin riveissä saatettiin vielä todeta että voittoon on mahdollisuudet jos toinen kierros sattuu onnistumaan.
Toinen kierros ei kuitenkaan sattunut onnistumaan. Nieminen aloitti sen siitä mihin edellisellä kierroksella jäi, ja haaviin tarttui vielä kaksi haukea lisää. Kuusio heitti varmasti viisi kyykkää pihalle. PaVan Ollila-Korjula kaksikko punnersi tilastot H+3 ja H+1 joten liian kovaa tulosta ei PaVan puoliskolle ollut vielä tulossa. MULKin viimeiset heitot olivatkin erittäin ratkaisevia. Jos onnistumisia tulisin niin peli saattaisi jo lähestulkoon ratketa, jos sensijaan epäonnistutaan niin PaValle on tarjolla voitto hopealautasella. Nurminen ja Takala päättivätkin kaivaa perintöhopeat esille ja tarjosivat PaValle peräti kolme haukea lisää Niemisen jo aiemmin tarjoaman kahden hauen päälle. Sai Nurminen sentään tarjoilun lomassa yhden kyykän heitettyä uloskin. Tämän jälkeen hätäisimmät MULKin vaihtoaitiossa jupisivat jo että se oli sitten siinä. PaVan oli vielä kuitenkin suoriuduttava jotenkuten neljästä viimeisestä heitostaan että tarjolla olevat kaksi pistettä saataisiin kahmittua omaan laariin. Kuusisto aloittikin vahvasti kolmosella, ja tässä vaiheessa MULKin viltissä jo julistettiin että tappio oli valmis. Liian hätäisiin laskutoimituksiin ei ole kuitenkaan aina luottaminen, sillä vielähän MULKilla tuossa vaiheessa oli jokusen pisteen johto jäljellä. Toisellaan Kuusisto poisti yhden kyykän, ja tilanne oli siis ennen kalamies Voutilaisen kahta viimeistä heitto erittäin kutkuttava. Yksikin hauki saattaisi tuhota voitonmahdollisuudet. Voutilainen kuitenkin ryhdistäyty ja poisti varmasti neliöstä kyykkiä molemmilla heitoilla, ja sen jälkeen saatettiin ruveta ihmettelemään tulosta. Vaikka kenttiä koitettiin katsella eri suunnista ja eri silmillä usean minuutin ajan niin kiistämätön erätulos oli kuitenkin 40-27 PaValle ja lopputuloksena tasapeli 66-66.
Yleinen mielipide molempien joukkueiden puolella tuntui olevan että kumpikaan joukkue ei moisilla kalasteluilla voittoa ansainnut joten tasapeli tuntui tyydyttävältä lopputulokselta. Statistiikkahärveli paistoi pelin jälkeen taas perinteisen pistepiirakan josta Kuusiolle tällä kertaa lohkesi 58% osuus. Moinen rohmuaminen on jo alkanut huolestuttaa joitakin tarkkailijoita, ja kentän laidalta kuului epäilyjä siitä että ylisuuret piirakkaviipaleet tuhoavat Kuusion linjat, ja vatsan kasvaessa pelikään ei enää suju. Jäämme tarkkailemaan piirakkasiivujen kehitystä.
17.1. 2009 MULK vei pisteet Draconikselta
MULKin pelit jatkuivat torstaina 15. päivä menneiden vuosien mestaria Draconista vastaan. Draconiksen tämän kauden kokoonpanoa ei yleisesti ole pidetty erityisen vakuuttavana ja MULK taas on viime kaudesta vahvistunut hyvien hankintojen avulla, eikä pomppuisahkon jääkentän arveltu olevan ainakaan Draconiksen etu, joten MULK lähti otteluun ennakkosuosikin asemassa. Näistä aineksista on monesti ennenkin suuremmoisia epäonnistumisia leivottu, joten voitonvarmuus ei kuitenkaan joukkueesta uhkunut.
Valmennusjohto arpoi avauserään iskuryhmän Nieminen, Kuusio, Kähkönen, Takala.
Taiston tauottua saatettiin laskea tulokset: Takala kaksi kyykkää, Nieminen kolme, Kähkönen kuusi ja Kuusio viisitoista kyykkää, erätulos 24, haukia kolme. Vastustajallakin oli neljä pelaajaa jotka suorittivat heittonsa ja saivat aikaan tuloksen 31.
Liekö joku toistanut vanhan viisauden että voittavaa joukkuetta ei kannata vaihtaa koska sama troikka jatkoi MULKilla toisessakin erässä. Tulos: Takala kaksi kyykkää, Nieminen neljä, Kähkönen viisi, Kuusio 17. Haukia saalistettiin yhteensä neljä, mutta tulos oli yllättävän kohtuulliset 18. Vastustaja punnersi tuloksen 33 joten pisteet MULKille 42-64. Kuusion piirakkaviipaleen koko: 59%.
14.1. 2009 MULK selätti Skepparklubbenin
MULKin kauden ensimmäisessä arki-iltapelissä vastaan tuli kauden reippaasti ja hyvillä tuloksilla aloittanut Skepparklubben. Pelin lopputulosta oli silti ennaltakatsoen lähes mahdotonta veikkailla koska suomalaisessa talvisäässä kävi se kuuluisa lämmin henkäys ja lumen alta paljastui ruskeaa kuravelliä. SK:n kurakyykkätaidoista ei ollut ennalta tietoa, ja MULK ei ole aikaisempina kausina yleensä moisilla keleillä juuri vakuuttanut. SK onnistui pelin ensimmäisessä erässä varsin hyvin olosuhteisiin nähden, vaikka joukkueen ankkuri paiskoikin yksinään lähes puolet pisteistä. MULKin riveissä puolestaan MULKrookie Kuusio heitti yli puolet koko erän pisteistä joten puolin ja toisin oltiin niinsanottuja yhden miehen joukkueita. Kuusio sai onneksi jonkinmoista apua pistetehtailussa MULKin etukäteen hehkutetulta vasurilta Kähköseltä, joka alkaa osoittautua kannattavaksi ostokseksi. SK:n kapteeni Tura sai kuitenkin sen verran parempaa taustatukea muulta joukkueeltaan että erä meni SK:lle lukemin 42-40. Vaivainen yhden kyykän tappio ei kuitenkaan MULKkeja lannistanut, etenkin kun joukkueenjohdon ja todennäköisyyksien mukaan Niemisen ja Nurmisen suoritustason oli pakko parantua toisessa erässä.
SK:n toinen erä alkoi erittäin epäsuotuisissa merkeissä, kun neljällä ensimmäisellä heitolla ei saatu vastustajan riemuksi peliä auki. MULKin valmennusjohdon todennäköisyyslaskelmat sensijaan osoittautuivat ilmeisesti osapuilleen paikkaansapitäviksi sillä Nieminen sai avausheitollaan heti ulos enemmän kyykkiä kuin koko ensimmäisessä erässä. Muutenkin erä sujui suunnitelmien mukaan eli erot pelaajien välillä eivät revähtäneet mahdottoman suuriksi, ja Nurminenkin paransi selvästi suoritustaan. SK:n pelaajat sensijaan näyttivät sortuvan yliyrittämiseen huonon alun jälkeen, eikä kapteeni Turan ensimmäisen erän vire enää jatkunut joten tilanne kääntyi nopeasti MULKin eduksi ja tuloksena oli lopulta selvä erävoitto 36-61. Lopputulokseksi laskettiin 78-101, joten MULK sivusi kauden huonointa tulostaan mutta vallitsevissa olosuhteissa sitä pidettiin suorastaan onnistumisena. Voitto nosti lisäksi MULKin hetkeksi sarjan kakkospaikalle, joten joukkueenjohto oli varsin tyytyväinen päivän saldoon.
MULKin uutistoimitus ei malta olla kommentoimatta hieman myös kulissientakaista tomintaa, sillä
17 joukkueen liigan merkillisemmät puolet alkavat vähitellen käydä ilmeisiksi. Erilaisia kyykkäaiheisia tiedotuskanavia seuraavien piirissä on viime aikoina supistu erään tietyn joukkueen asenteesta. Ilmeisesti näin suuresta joukkuemäärästä ei ole onnistuttu pelillisin ansioin tai muilla ammattimaisilla keinoilla tarpeeksi erottumaan, joten on siirrytty
mukahauskaan avautumiseen, turhanpäiväiseen nillitykseen, salaliittoteorioiden kehittelyyn, faktojen vääristelyyn ja muuhun epämääräiseen ja epäammattimaiseen toimintaan. Näillä keinoin varmasti joukkueelle jonkinlainen maine muodostuukin, ja kenties toiveissa on saada vastustajat syttymään kovempaan vireeseen jotta saataisiin kiihkeämpiä pelejä. Aivan selvää on kuitenkin että piinkovat ammattikyykkääjät eivät tälläisistä provosointiyrityksistä hätkähdä, joten toiminnan lopulliset vaikutukset jäänevät vähäisiksi.
12.1. 2009 Kickoff Saturday takana
Pitkään odotettu Kickoff Saturday on lopulta nähnyt päivänvalon ja
spektaakkelimaisen suuri 17 joukkueen liiga on pyörähtänyt käyntiin.
Täysin kitkatta ei alkuun tietenkään päästy kun yksi joukkue joutui
perumaan päivän pelinsä pelaajien puutteen takia ja toinenkin joukkue
sai haalittua paikalle kymmenestä pelaajastaan vain kolme. MULKin pelaajat
edustivat onneksi mallikkaasti ainakin olemalla paikalla. Ainoa joka ei kentälle ehtinyt
oli Kontio. Injured rosterissa vielä alkukauden oleva Saariokin
oli paikalla hoitamassa toimitsijan tehtäviä. Loput 7 MULKkia saivat kaikki
enemmän tai vähemmän peliaikaa.
Etukäteen linjattujen 8 pisteen metsästäminen lähti käyntiin
odotetunlaisella lämmittelyn oloisella suorituksella josta ei tuloksellisesti
varsin paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Pelin kyseenalainen
kohokohta oli kun KAMUn ankkuri täräytti heittonsa ohisektoriin ja päin MULKin kapteenia
murjoen kapteenin nivusen ja rikkoen samalla taskussa olleen puhelimen.
66 pisteen lopputulos oli melko tyydyttävä, ja syytä oli arvella että siitä olisi
varaa parantaa pikku hiljaa päivän edetessä. Pienoisena yllätyksenä voi pitää suureksi
venähtänyttä eroa kun vastustajan lopputulos painui yli sadan pisteen. Yllätykseksi ei
sensijaan voine luonnehtia rookieMULKki Matikaisen haukkaamaa 47% piirakkaviipaletta.
Lopputulos oli 66-107 ja MULKit lähtivät kahta pistettä rikkaampina kohti uusia seikkailuja
ja mustelmia.
Toisessa pelissä vastaan tuli ennakkoarvailujen mukaan päivän kovin vastus GPK.
Tarkoitus oli jo vähitellen ruveta pelaamaan treenailun sijasta, ja paikalle olikin saatu
lähes kaikki parhaat voimat. GPK:n leiristä kuului alkurituaalien aikana katkeran oloisia mutinoita
ostojoukkueesta, liekö häämöttävä häviö antanut aihetta moisiin jo etukäteen, vai
aiheuttivatko huhut MULKin pelaajien huimista lottopoteista kateutta.
Peli oli jokatapauksessa odotetun tiukkaa ja neloskentän yleiseen suoritustasoon nähden
melko hyvätasoista. Onnistumisia nähtiin puolin jos toisin, joskin GPK:n puolella onnistumiset jakautuivat tasaisemmin ja MULKilla taas Matikainen jatkoi vastuunkantajana. Ensimmäiselle erätauolle
siirryttiin varsin jännittävissä lukemissa GPK 36, MULK 32.
Toisessa erässä loputkin MULKit saivat nostettua profiiliaan ja koko joukkueen pelattua vähintään kohtalaisesti saatiinkin aikaan oikein mukava erätulos 12. GPK paransi myös ensimmäisestä erästä selvästi mutta ei riittävästi, joten peli MULKille numeroin
57-44.
Kolmas peli olikin jo etukäteen kabineteissa puhuttanut MULK-the ANT, josta kuuleman mukaan MULK oli lähdössä hakemaan pisteitä ns. kemistiketjulla. Paikalta saatiin kuitenkin räävittyä kasaan ketju, jossa useilta pelaajalta ehkä löytyy kaapista mustat haalarit mutta kemiantekniikasta ymmärtämisen kanssa ei kokonaisuutena juuri juhlita. Ensimmäisessä erässä ei juhlittu juuri muutenkaan, sillä kummankin joukkueen yleinen suoritustaso jäi yksittäisiä onnistuneita heittoja lukuunottamatta
varsin vaatimattomaksi. Erätuloksesksi laskettiin 42-39 the ANTille. Ilmeisesti tästä säikähtäneinä molemmat kapteenit tekivät tukun vaihtoja toiseen erään.
Kokonaisuutena the ANTin vaihdot onnistuivat kuitenkin paremmin vaikka MULKin Matikainen taas koittikin pyristellä muun joukkueen epäonnistuessa. Toinenkin erä meni lopulta the ANTille, nyt tuloksin 36-31, ja lopputuloksena siten the ANTin voitto luvuin 78-70.
The ANT vaikutti tuloksesta yllättyneen ilahtuneelta, MULKin riveissä puolestaan oltiin normaalia vähäsanaisempia. Vastustajan pelaajista Viikilän suoritukset pantiin kuitenkin merkille ja veikattiinpa hänestä mahdollisesti kehittyvän NKL:ään uusi tähtipelaaja. "Suunniteltu 8 pisteen kahmaiseminen tyssäsi yllättävässä paikassa, mutta tilastotappioitahan täytyy aina ottaa joten parempi että ne tulevat näin alkukaudesta" oli joukkueenjohdon varovainen mielipide pelin jälkeen.
Koko päivän viimeinen peli oli klo 15 alkanut KVAK-MULK. Koska kentällä ei enää muita tapahtumia ollut niin ko. peli keräsi varsin mukavasti katsojia ja oli ehkä päivän tunnelmallisin ainakin neloskentän otteluista. MULKin uutistoimitus ei ota kantaa siihen mikä merkitys tunnelman määrälle ja laadulle oli nesteytyksen määrällä ja laadulla. Peli jokatapauksessa pelailtiin läpi enemmän toverillisissa kuin kilpailuhenkisissä tunnelmissa. Vastustajille kohdistettuja huuteluita saattoi hetkittäin luonnehtia jopa kannustaviksi. Tulostaso oli KVAKin puolella hieman vaatimattomampaa, ja MULKin riveissä kohtalaista. Lopulta lappuun kirjattiin lukemat 115-56 ja viimeisetkin pelaajat pääsivät vetäytymään kentältä erilaisten nesteytyspalveluita tarjoavien, joidenkin kyykkäjoukkueiden sponsoreinakin tunnettujen, paikallisten yritysten suojiin jälkipelailemaan.
MULKin päivän saldoon eli kuuteen pisteeseen neljästä ottelusta tuntuivat sekä pelaajat että joukkueenjohto olevan varovaisen tyytyväisiä. Omia suorituksia eivät aivan kaikki pelaajat pitäneet vielä riittävän hyvinä, ehkä syystäkin. Ilmoille heitettiin jopa idea siitä että harjoittelemalla koitettaisiin parantaa vaisuja henkilökohtaisia suorituksia ja sitä kautta saada joukkueen tulostasokin paremmaksi. Nähtäväksi jää ehditäänkö tiukan peliohjelman lomassa treenata, ja jos ehditään niin mitenkä se vaikuttaa. MULK haluaa kiittää kaikkia Kickoff Saturdayn vastustajiaan, lukuunottamatta ehkä sitä henkilöä joka ei osannut tulla edes pahoittelemaan kartulla aiheuttamiaan tuhoja.
5.1. 2009 Kauden ennakkotunnelmat
Kyykkäkautta 2009 on MULKin leirissä odoteltu melko malttamattomissa ja toiveikkaissa tunnelmissa. Joukkueen perusrunko
pysyi samana mutta muutama uusi värväyskin onnistuttiin tekemään ja nämä nimet ovat saaneet aikaan jännittäviä värinöitä
sekä vanhojen MULKkien että muutamien kilpailevien joukkueiden pelaajien taholla. Pitemmittä puheitta julkistettakoon
MULKin tämän kauden uudet värväykset:
Mikko Kuusio
Masi Kähkönen
Janne Matikainen
Tältä kolmikolta MULKin valmennusjohto odottaa suuria. Sen lisäksi että he piristävät joukkueen mustahkoa perusväritystä
reippaalla punaisella ovat odotukset myös pelillisesti korkealla. Entiset ITKK-pelaajat Kuusio ja Matikainen moninkertaisina NKL:n mestareina
ja joitakin amatööriturnauksiakin voittaneina lienevät tuttuja nimiä kaikelle kyykkäkansalle. Kolmas värväyksemme Kähkönen sensijaan on toistaiseksi kyykkäkentillä
melko tuntematon suuruus.
Hän on potentiaalia uhkuva vasuri jonka rautaisia hermoja ei ole vielä tosi koitoksissa punnittu. Valmennusjohto uskoo Kähkösen puhkeavan
täyteen kukkaansa ja muodostuvan kauden mittaan yhdeksi joukkueen tukipilareista. Lisäksi on toiveita
että MULKin sivut eivät ainakaan enää tästä huonone nyt kun joukkueessa on muutamia tietokoneistakin jotain ymmärtäviä
jäseniä konsultoimassa uutistoimitusta.
Vanhoista MULKeista jatkosopimuksen tekivät jo tutut nimet Sami Kontio, Marjo Nieminen, Matias Nurminen, Tuomas Nevalainen,
Simo Takala ja Tiina Saario. Viimeksimainittu ykköstykkimme joutunee valitettavasti aloittamaan kauden sairastuvalla,
sillä joukkueen lääkäreiden arvio on että liika repiminen alkukaudella saattaa pilata luottopelaajan loppukauden täysin.
Ankarasta treenistä johtuva ylikunto on ilmeinen syy Saarion heittokäden ongelmiin.
Onneksi uusista värväyksistä odotetaan löytyvän tarvittaessa myös ykköspaikan heittäjiä Saarion sairasloman ajaksi.
Jo hyvissäajoin ennen kauden alkua on jopa viisi MULKkia nähty treenikentillä hiomassa pelivirettä, joten vaarana voi olla
että ylikunto koituu muidenkin kuin Saarion kohtaloksi. Joukkueenjohdon epävirallinen linja onkin että tässä tapauksessa
on viisainta peruuttaa kaikki perjantai-illaksi suunnitellut korkeanpaikan leirit, sillä lauantain neljän pelin ohjelma
voi muodostua liian tiukaksi ylikuntoisille MULKeille.
NKL Kickoff Weekendin ohjelmassa MULKilla onkin peräti neljä peliä, joten mahalaskuun ei varsinaisesti ole varaa.
Ennakkospekulaatioiden mukaan vastustajat ovat oikein mainioita mittareita alkukauden kunnosta, ja tulevat vieläpä
vastaan MULKille varsin optimaalisessa järjestyksessä. Mikäli pelaajissa ei ilmene pelättyä ylikuntoa eikä yllättäviä
poissaoloja tule niin päivän pitäisi MULKin kannalta sujua varsin hyvin. Päivän ja kauden ensimmäinen vastustaja on KAMU, jota vastaan
on hyvä hakea tuntumaa heittoihin ja kokeilla heittojärjestystä. Kahden pisteen ottaminen tästä ottelusta ei silti
pitäisi olla liian vaikeaa. Heittojen ja järjestyksen onkin parasta olla kohdallaan heti seuraavassa pelissä, jossa
vastaan tulee tuttu liigajyrä GPK. Valmennusjohto uskoo kuitenkin vankalla liigakokemuksella varustettujen MULKrookieiden
Kuusion ja Matikaisen olevan tämän pelin voiton avaimia. Kun raskas GPK-kamppailu on käännetty voitoksi voikin antaa
MULKrookieille huilivuoroa, sillä seuraava vastustaja on perinnemulkeille tuttu the ANT, jossa vaikuttaa mm. meille
niin rakkaan sponsorin edustaja. Huhut kertovat että GPK:n sponsorin tiloissa tehdyn kassakaappisopimuksen mukaan MULK
aikookin kaataa the Antin pelkkien perinnemulkkien voimalla. Huhujen todenperäisyyttä voi itse kukin tulla ihmettelemään
lauantaina Fartwall areenalle. The ANT -pelin jälkeen plakkarissa pitäisi siis olla jo kuusi pistettä ja kaikilla pelaajilla
takana hienoja onnistumisia. MULKIn ja koko avauspäivän viimeinen peli on KVAK - MULK. On mahdollista että tässä vaiheessa
päivää alkaa raskas peliohjelma jo painaa joitakin pelaajia joten valmennusjohto ei tähän peliin ole vielä etukäteen luonut
taktiikkaa, vaan aikomuksena on katsoa itse kunkin päivän kuntoa ja toivoa että rivistöistä löytyy vielä muutama pelaaja
jotka jaksavat punnertaa viimeisen pelinkin vielä voitoksi. Tavoitteena on siis aloittaa kausi neljällä voitolla, jotta
kauden arkipelien tiiviissä tahdissa on varaa tarvittaessa muutamaan häviöönkin.
MULK toivoo näkevänsä vastustajia, faneja ja muita kyykkähöhröjä runsaslukuisina NKL Kickoff Weekendissä Skinnarilan Fartwall Arenalla lauantaina 10.1. alkaen klo 10.
Päivän aikataulu löytyy täältä.
Cafe bar G:n tiloissa on mahdollista käydä nauttimassa ravintoa ja lämmikettä päivän aikana joten pakkasenkaan ei pidä antaa pelottaa.
24.2. 2008 MULKille melkein menestystä PoWiCupissa
Tampereen amatööriturnauksessa saavutetun menestyksen huumassa MULK ilmoitti myös paikalliseen turnaukseen joukkueen. Kapteeni Nieminen katsoi Tampereen keikassa olleen riittävästi amatööriedustamista ja pakeni paikkakunnalta. Kun usea MULKki oli turnauksessa myös hallinnollisissa tehtävissä jäi joukkueeseen vain 3 MULKkia. Kapteeni katsoi tarpeelliseksi palkata jättämäänsä aukkoa paikkaamaan entisen ITKK-tähden Janne "Cerbe" Matikaisen. Turnauksessa kapteenin tehtäviä hoiti Matias Nurminen ja seuraavassa hänen raporttinsa tapahtumista:
Ah, kaunis aamu aloitti PoWicup-päivän, vaikka ad hoc -kapteenilla hieman suussa maistuikin edellisillan taktiikkapalaverissa puhuttu paska. Pikainen tarkistus, että muutkin ovat hereillä ja joukkueen ilmoittamisen delegointi muille. Nopeasti oma varustus kokoon ja kohti kenttää, tuomariksi tosin.
Alkulohkomme koostui vahvoista (meihin nähden!) ja tutuista vastustajista; Man (tuttu divarista), Sätky (kai nämäkin jostain tuttuja) ja ÄPÄRÄT (Kosis&Co)
Ensimmäisenä jouduimme tuomareiksi ÄPÄRÄT-Sätky -otteluun ja jo tässä vaiheessa tuli erittäin selväksi, ettei MULK ainakaan se hiljainen joukkue tule tässä turnauksessa olemaan (jep, minä se olin joka oli koko ajan äänessä).
Seuraavaksi meidät jo päästettiinkin ansaitulle tauolle etsimään puuttuvaa pelaajaa ja tulevaa Kuningastamme Cerbeä, joka tosin löytyi jo ensimmäisten 5 minuutin aikana. Tauolla kävimme antamassa rakentavaa palautetta esimerkiksi “ystävyysjoukkue” PaVa:lle (pojat hei, me päästiin paljon paremmille sijoille kuin te). Kannustettuamme tarpeeksi olikin jo aika siirtyä aloittamaan turnauksen ensimmäinen oma peli Mansikoita vastaan.
1.ottelu alkulohkossa (vs. Man): Pelijärjestys Tiina, Tuomas, Matias ja kuni... siis Cerbe.
Hutunkeitto hävittiin (tästä tuli muuten suorastaan tapa myöhemmin), mutta vastustaja valitsi pään ja saimme siis viimeisen heiton. Aloituksena Tiina heitti, kuten kaikki muutkin aloitukset, varmasti ja tarkasti päästäen itsensä ja muut heti lähemmäs heittämään. Myös Tuomas tuhosi konaa vakuuttavasti lyöden vastustajalle suoraan luun kurkkuun. Vahinkokapteenina toiminut allekirjoittanut aloitti tyypillisesti hauella, mutta eipä hätää sillä niihin on totuttu ja toinen heitto olikin jo selvästi parempi. Cerben heitoista ei missään vaiheessa turnausta voinut amatöörinä sanoa muuta kuin “Oho! Ois hienoa, jos minäkin tollee”. Toinen erä oli tehokasta pelaamista koko joukkueelta ja epäonnella vastustajaksi joutunut Man oli tuhottu, kuten kahden viimeisen heittäjän turhautuneista vitsiheitoista näkyi. Lopputulos 50-7x, haukia MULK:lle 2 (Matias&Tuomas)
2.ottelu (vs. Sätky): Pelijärjestys sama kuin ensimmäisessä ottelussa. Hutunkeitossa hävisimme tässäkin ottelussa ja vastustaja päättikin ottaa pelin lopettavan heiton. Sätky aloittikin hyvin ja puntissa jo tärisikin hieman, mutta Tiina ja Tuomas pelasivat rautaisesti antaen 3. ja 4. heittäjille loistavat asemat. Tällä kertaa vesielukat eivät päässeet vaivaamaan(ensimmäisessä erässä) ja erä päättyi 30-22 johdossa. Toisessa erässä kolme heittäjäämme jatkoivat erinomaista peliä, vaikka itse koitinkin tuhota peliä etsimällä taas yhden haukireiän. Siitäkin huolimatta lopputulos oli meidän hyväksemme 58-42, haukia vain yksi (NO NIIN OLINKI MINÄ! Mitä sitte?) GO MULK
3.ottelu (vs. ÄPÄRÄT): Jatko oli jo varma ja muutimme järjestystäkin Cerben pyynnöstä.
Järjestys: Tiina, Cerbe, Tuomas ja Matias
Kas kummaa! Hutunkeiton hävisimme taas ja vastustaja otti viimeisen heiton. Tällä ei tuntunut olevan minkäänlaista merkitystä, sillä uusi järjestys oli erinomainen(huhut kertovat Cerben oleva yksi parhaista kakkospaikan heittäjistä), eivätkä edes Tiinan ja Tuomaksen hauet heikentäneet peliä millään lailla! Toisessa erässä jännityskin katosi (nestetankkaus alkoi ilmeisesti iskeä päälle) ja peli kulki hienosti, lopputuloksena 63-47 ja alkulohkosta ykkössijalla jatkoon! MULK:n hauet: 2 (Tuomas&Tiina)
Ennen jatkopelejä olikin loistava hetki käydä täyttämässä vatsat kiinteällä ravinnolla ja poistamassa hauet, sekä käydä läpi muiden pelejä. Ensimmäisen jatkopelin vastustaja oli suuri pettymys, sillä toivoimme PK-69:n tulevan vastaan myöhemmin. No, aina ei voi saada mitä haluaa (tämän olen itse huomannut todella usein). Päätimme kunink... Cerben ehdottaman järjestyksen olevan meille sopiva ja jatkaa turnauksen loppuun samassa järjestyksessä. Jatkopeleihin päässeistä joukkueista MULK:ia yllättävämpi oli vain ja ainoastaan Ränsä (YleX) joten joukkueemme pelaajien riemu oli koskettavaa nähtävää ja varsinkin täysin ansaittua.
Neljännesvälierä (vs. PK-69): Jäinen kenttä jännitti ainakin yllätyskapteenia, mutta jo ensimmäisestä heitosta tuli selväksi kentän olevan juuri meitä varten tehty, sillä jokainen heitto oli edellistä parempi kaikilla heittäjillä. Edes vastustajan joukkueeseen solutettu MULKki ei pystynyt vaarantamaan ensimmäisen erän voittoamme ja erä päättyikin kaikille muille kuin Cerbelle ennen tavoittamattomalta tuntuneeseen tulokseen 8-22. Tämä ei tietenkään meille riittänyt vaan parannettava oli! Toisessa erässä koko joukkue heitti uskomattoman hyvin (myönnän, se toinen oli vahinko). Toisen erän tulos 6-12 (PaVa:n poikien leuat maan pinnassa yleisön joukossa) ja peli lähes murskaavalla tuloksella 14-34 MULK:lle. Haukia EI YHTÄÄN.
Puolivälierä (vs. Tenu): Huonoa kenttää pyrittiin hieman korjailemaan, mutta eipä siitä hyvää saanut. Toisaalta eipä yleensä ole kenttä vaikuttanut merkittävästi. Vastustaja erittäin yllättäen voitti hutunkeiton, mutta pelin tahdin määräsi MULK. Ensimmäinen erä päättyi melko selvään 16-46, ilman haukia. Toisessa erässä alkoi jo hieman amatöörien väsymys näkyä ja haukia heittivätkin kaikki (ei Cerbe tietenkään). Peli loppui huonoimpaan tulokseemme 51, vastustajan tuloksesta ei minkäänlaista tietoa. Haukia 3 (Matias, Tiina ja Tuomas).
Välierä (vs. U.F.O.): Vahva usko voittoon on aina avain hyvään tulokseen, harmi ettei meillä sitä ollut. Hutunkeitto ei sentään pettänyt, vaan sen hävisin taas. Muuten pelistä ei juuri muuta ole sanottavana kuin, että “On ne perkele vaan niin hyviä”. Tappio todella selvin lukemin ja haukia monia (jopa Cerbelle yksi!).
Pronssiottelu (vs. TaTi): Edellisestä tappiosta jatkui paha mieli ja olo vielä pronssiotteluun asti ja vaikka hutunkeitto taas kerran hävittiin, alkoi peli heikosti. Jo ensimmäiselle kierrokselle saimme aikaan yhden hauen (ei, en ollut minä \(^_^)/ ). Ensimmäinen erä ei ollut huono, mutta ei myöskään sitä mitä turnauksessa MULKilta, superkapteenin alaisena, nähtiin. Erätulos 20-14 tappio. Toinen erä alkoi lähes hyvin Tiinan heittäessä aloituksen hyvin (kuten koko turnauksen ajan) ja toisen kartun lähes vastustajien päihin, mutta ilmeisesti väsymys aiheutti tähtäyksessä ja voimassa heikentymistä ja niinpä vastustajat onnistuivat väistämään. Muuten koko erä olikin turnauksen toiseksi huonoin (vain tenua vastaan pelattu toinen erä oli heikompi), eikä MULK siis mitaleille päässyt erinomaisesta pelaamisesta huolimatta. Harmi... tulos oli x – x+n, haukia 5 (Tiina, Tuomas ja Matias).
Elmon sanoin “Harjoittelua ja harjoittelua ja ehkä ensi vuonna sitten”
10.2. MULKki Niemiselle menestystä Tampereen akateemisessa häröilykyykässä
MULK päätti koko joukkueen sijasta lähettää MM-kyykkään vain yhden edustajan ja soluttaa tämänkin ovelasti oululaisten riveihin. Näin pyrittiin minimoimaan kustannukset ja maksimoimaan pärjääminen. Suunnitelma onnistuikin loistavasti sillä WIT Blanko vei naistensarjan mestaruuden ja näin jo toinen MULKki sai oman anustappinsa. Aiemminhan MULKki Saario on käynyt myös hakemassa Tampereelta kultaisen tapin. Kisajärjestelyjen ontumisesta ja erään vastustajajoukkueen osoittamasta kehnosta urheiluhengestä huolimatta turnauksessa onnistuttiin kyykkäämisen ohessa pitämään myös hauskaa. Kun yleisessä sarjassakin vielä ropisi mitaleita lappeen Rantalaisille suorastaan kahmalokaupalla niin juhlamieli oli korkealla koko illan.
31.1. Viimeisessä pelissä enää vähän panoksia
MULKin kauden viimeinen peli oli KrKP:tä vastaan. KrKP:n nöyryyttämistä oli jo ehditty hieman odotellakin, mutta koska jatkomahdollisuudet olivat käytännössä menneet jäi pelin tunnelma hieman vaisuksi. Vastustajakaan ei tuntunut intoa pursuavan, sikäli kun ehti edes paikalle tulla. Koko ottelu pelattiin alle 20 minuutissa ja tuloskin oli vaatimattomahko 61-71. Täten MULKin kauden saldoksi kertyi kaksi voittoa, kolme tappiota ja divarin B-lohkon viides tila. Taakse jäi vain viimeisessä pelissä voitettu KrKP.
24.1. MULK-PAVA-pelissä suuret panokset
Ennen PaVa-ottelua kentän laidalla kierteli kaikenmoisia huhuja. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan pelin häviäjä aikoi haastaa voittajan joko Skimbleen, älymölkkyyn tai nudekyykkään hieman tarinan kertojasta riippuen. Itse peli olikin lähinnä pakkopullaa jonka MULK onnistui jotenkin kummassa häviämään. Tulokseksi saatiin 62-71, ja jatkoa jäätiin jännityksellä odottelemaan.
17.1. MULK tarpoi hiekkakentällä
MULKin kauden kolmanteen peliin mennessä olivat säiden haltijat jo sulattaneet SuperWeekendin aikaisen jään ja loskan, joten kyykkää jouduttiin pelaamaan varsin kuraisella hiekkakentällä. Hiekkakyykkä ei ole varsinaisesti koskaan kuulunut MULKin vahvuuksiin ja koska vastassa oli viime kauden voittaja SC Huti, joka kolmiosaisessa finaalissa löi MULKin juuri hiekkakentällä, olivat odotukset peliin lähdettäessä perustellun varovaisia. Peli sujui tuloksellisesti ennakko-odotusten mukaisesti, Huti otti voiton lukemin 70-99, kuran määrä vaatteissa sensijaan oli jopa odotuksia suurempi.
14.1. Kausi 2008 korkattu SuperWeekendissä
Kyykka.comin salasanapulmien jälkeen MULKin uutistoimitus palaa jälleen linjoille. Myös kyykkäkausi saatiin divarin osalta käyntiin NKL Superweekendissä 12.1. Mulkin uusista pelaajista sekä Tuomas Nevalainen että Matias Nurminen saivat tulikasteensa kyseisessä tapahtumassa. Sekä uusien että vanhojen heittäjien pelisuoritukset olivat ennalta-arvattavan sekalaisia ja peliolosuhteita voisi luonnehtia lähinnä jäisen vetisiksi. Mulkin kauden avaus oli Mansikoita vastaan, ja tästä ottelusta tulikin ilahduttavasti selvä voitto. Voiton ja sponsorin suomalla itsevarmuudella lähdettiin sitten päivän toiseen peliin HUMPpia vastaan, mutta lopputuloksena oli ikävä tappio ja melko kehno tulos 95. Haavoja lähdettiin nuolemaan kuohuviinilasin pohjalta sillä SuperWeekendiin osui myös erään MULKin syntymäpäivä.
9.12. 2007 Uusia pelaajasopimuksia
MULK on valmistautunut divarikauten 2008 solmimalla peräti kolme uutta pelaajasopimusta. Tähtipelaaja Hanskin yllättävä ja ristiriitaisen vastaanoton saanut loikkaus LMTVOn riveihin liigaa pelaamaan aiheutti joukkueessa hetkittäin lähes paniikinomaisia tunnelmia. Tilanteen tasaannuttua päätettiin kuitenkin paikata Hanskin jättämää aukkoa jopa kolmella uudella pelaajalla. Kaksi värväystä suoritettiin lähes pystymetsästä, tai ainakin G-paarista. Sieltä haaviin tarttuivat MULKrookiet Matias Nurminen ja Tuomas Nevalainen. Yllättäen samoilta saalistusmailta löyty kolmaskin uusi MULKki, jota ei rookieksi voi kutsua parhaalla tahdollakaan. Kyeessä on pitkään liigaa pelannut ja sen joskus huhujen mukaan jopa voittanut Mika "Alli" Alitalo. Edelliseltä kaudelta tuttu seitsikko Marjo Nieminen, Sami Kontio, Marko Vuoti, Simo Takala, Tiina Saario, Tero Tuomainen ja Jaakko Arminen jatkavat, joten MULK käy kohti uusia haasteita peräti kymmenmiehisenä kaudella 2008. Ottaen huomioon eräiden MULKkien ns. elämän ei kuitenkaan ole sanottua että vaihtopenkillä olisi tunkua.
30.1. MULK esitti kauden parastaan
Kauden toiseen keskiviikkoillan otteluun ilmaantui paikaille poikkeuksellisesti jopa kuusi MULKkia värjöttelemään viileähköksi äityneeseen säähän. Kapteenilla olikin vaikeuksia päättää ketkä pääsevät kentälle ja ketkä joutuvat jäämään vaihtopenkille hytisemään. Avauskokoonpanoksi laitettiin kuitenkin nelikko Vuoti-Tuomainen-Takala-Hanski. Suoritukset olivat melko mielenkiintoisia ja mulkahtavia, ja erän puolivaiheilla näytti että torneja saattaa kentälle jäädä enemmänkin, kun taas akat oli siivottu huolellisesti pois. Erän loppua kohti tilanne kuitenkin parani ja tornit saatiin yhtä lukuunottamatta nurin kuin ihmeen kaupalla. Vastustajina joukkueella näytti olevan jonkinlainen puna-asuinen hiphupparipoppoo (PANO) jolle kyykkä tuntui vielä olevan melkoisen uusi aluevaltaus. Ensimmäisen erän päätyttyä tuomari julisti tuloksen 35-25 eli MULKilla oli mukava 10 pisteen johto erätauolle siirryttäessä.
Erätauolla MULKin kokoonpanoon tehtiin yksi vaihdos. Tuomainen lunasti itselleen paikan viltin alta alavireisillä suorituksillaan ja tyylinvaihdoksillaan, ja Nieminen siirtyi tutulle paikalleen ykkösheittäjäksi. Varmisteluun ei kuitenkaan ollut varaa, sillä edellisen pelin huonosti mennyt toinen erä ja siitä johtunut karvas kahden pisteen tappio oli vielä hyvin mielissä. Ehkä juuri mielessä kummitellut edellisen pelin hienoinen epäonnistuminen aiheutti erän alussa pientä kartunpuristelua mutta kokeneet MULKit lämpenivät kuitenkin erän mittaan varsin mainioihin suorituksiin, lukuunottamatta Niemistä joka taisteli yhä vaiheongelmansa kanssa. Vastustajan otteet eivät varsinaista uhkaa tällä kertaa tarjonneet joten rennolla mielellä heitetyt viimeiset heitot toivat lopulta MULKille kelpo erätuloksen 17. Pelin lopputulos oli 81-42 ja MULKit saattoivat tuuletella kauden parasta esitystään.
24.1. MULKille uusi pelaaja ja ensimmäinen tappio
Keskiviikkoillan pimetessä pyöri kyykkäareenalla kolme orpoa MULKkia. Pelin piti aikataulun mukaan olla jo käynnissä ja neljättä pelaajaa ei ollut näköpiirissä.
MULKin onneksi aikataulusta oltiin sen verran jäljessä että ehdittiin vielä ryhtyä toimenpiteisiin. Puhelimen päästä kuului erinäisiä tekosyitä Oulussa, Kotkassa tai Orionilla olemisesta, ja jäipä yksi olinpaikka kokonaan tuntemattomaksikin. Tuomarin alkaessa kirjata avauskokoonpanoja alkoi tilanne jo tuntua kiperältä, kunnes tiedustelutehtävän saaneet joukkueen jäsenet löysivät kentältä jo viime kaudella MULK-fanina kunnostautuneen Tiina Saarion. Pienen suostuttelun jälkeen hän hyväksyi tarjotun 1+1-vuotisen sopimuksen eli ainakin tämän kauden loppuun asti tämä nouseva tähti nähdään MULKin riveissä. Ja saman tien pääsi rookie myös tositoimiin kun Rapo-MULK ottelu alkoi painaa päälle. Tässä vaiheessa kentälle hiippaili jo viideskin MULKki joten jälleen kerran joukkueella oli jopa mahdollisuus vaihtaa pelaajaa erätauolla.
Itse ottelussa nähtiin varsin vaihtelevia suorituksia. MULKit paahtoivat ensimmäisen erän ajan tasaisen keskinkertaista tahtia varmasti eteenpäin, jopa rookie teki muutamia pisteitä. Vastustajan otteissa oli havaittavissa sekä loistokkuutta että epävarmuutta. MULKin tasaisen varmat suoritukset toivat kuitenkin vieraskentällä erävoiton divariottelulle varsin mukavin lukemin 27 - 19. Rookie oli suoritunut tulikasteestaan mainiosti.
Erätauolla MULK käytti hyväkseen koko yhden miehen reservin ja otti (henkisesti enemmän kuin fyysisesti) rasittuneen rookien penkille lepäämään ja laittoi tilalle kyynärpäänmurskaaja-Tuomaisen. Hankitun etumatkan säilyttäminen toisessa erässä osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi. Jokaisen pelaajan onnistui heittää kyykkiä täynnä olevalle kentälle hauki. Nieminen ja Takala katsoivat tarpeelliseksi pompauttaa hauen jopa kyykkien yli, Tuomaisen ja Hanskin taidot riittivät ujuttamaan kartun kentän läpi. Vastustajan suoritukset heittelivät jälleen laidasta laitaan, useiden haukien vastapainoksi nähtiin myös erittäin hyviä heittoja. Taiston tauottua saatettiin todeta vastustajan ottaneen MULKista tiukan niskaotteen hämmentävillä suorituksillaan, ja voittaneen toisen erän ja samalla koko ottelun. Vaikka pisteitä ei tällä kertaa irronnut niin MULK poistui kuitenkin areenalta yhtä pelajaa rikkaampana.
Rapo - MULK 49-51 (27-19)
21.1. MULKin divarikausi mukavasti käyntiin
Lauantaina 20.1. pelatun NKL Superweekendin myötä alkoi myös MULKin taivallus divarikentillä. Joukkueelle oli merkattu otteluohjelmaan kaksi ottelua, joiden tulostaso jäi kauden alulle tyypillisesti melko vaatimattomaksi. Huonoa tulostasoa säesti myös joukkueen käytös. Kiitos vastustajien ja tuomareiden pitkämielisyyden pelit saatiin kuitenkin vietyä läpi, jos ei nyt kunnialla niin kuitenkin jollain tavalla, ja molemmat päättyivät MULKin voittoon. Lauantain jäljiltä MULKin haaviin siis tarttui yhteensä neljä sarjapistettä sekä lukemattomia kummeksuvia katseita. Kentällä esiintyivät päivän aikana Takala, Kontio, Nieminen, Vuoti ja Arminen.
Pelien tulokset:
SS-joukot - MULK 91-67 (42-33)
MULK - STK 73-89 (35-44)
15.12. MULK divariin!
Melkoisen Urheat Labran Kunkut on ilmoittautunut divariin kaudelle 2007. Kaikki edelliskauden pelaajat allekirjoittivat jatkosopimuksen joten divarimenestystä päästään hakemaan tutulla kokoonpanolla. Kauden tavoitteita ei ole asetettu erityisen korkealle jotta vältyttäisiin turhalta yliyrittämiseltä, joukkueen johdosta kerrotaan.
7.3. MULK putosi liigasta
MULKin lopulliseksi kohtaloksi tuli pudota liigasta suoraan kahdessa karsintapelissä.
Tämä ei ollut täysin odottamatonta, lähtihän MULK tulosten valossa selvänä altavastaajana karsintapeleihin divarin voittajaa IHKUa vastaan. MULK ei kummassakaan pelissä esittänyt mitään järin ihmeellistä, tosin etenkin ensimmäisen pelin tulos (31) muodostui silti varsin hyväksi. Toisessakaan ei nähty jumbofinaalien kaltaista jättitulosta vaan MULK pelaili lähinnä omalla tasollaan. Vastustaja oli molemmissa peleissä useamman kyykän MULKkia parempi ja ansaitsi näin liigapaikkansa. MULK toivottaa IHKUlle onnea liigauralla!
Pelien lopputulokset:
MULK - IHKU 31-24 (18-16)
IHKU - MULK 31-45 (14-28)
21.1. MULK liigan jumboksi
MULK päätyi lopulta liigan viimeiselle sijalle hieman erikoisten vaiheiden jälkeen.
Runkosarjan viimeinen ottelu jossa viimeinen jatkopaikka ratkesi jäikin pelaamatta PKMM:n annettua KCK:lle luovutusvoiton. Kuin ihmeen kaupalla joukkue selvisi tempusta ilman mitään seuraamuksia. MULKille asiasta seurasi kuitenkin viivan alle putoaminen, jälleen kerran, ja tällä kertaa pysyvästi. MULKin seuraksi viivan alle jäi lopulta VTTU, jonka edustajien/edustajan piittaamaton "me vaikka paskannetaan kentälle jos huvittaa"-asenne ei kaikkia MULKin pelaajia miellyttänyt. Myös PKMM:n epäurheilijamainen runkosarjan lopetus kaiveli pelaajien mieliä, joten jumbofinaalit menivät MULKin osalta juuri niin kuin mielialojen perusteella saattoi olettaa. Häviö VTTU:lle suoraan kahdessa pelissä ja kauden huonoimpiin kuuluvat tulokset eivät lupaa hyvää MULKille liigakarsintaa ajatellen. Siellä onneksi lienee kuitenkin vastassa hieman parempaa urheiluhenkeä edustava joukkue joten tunnelma kauden viimeisissä peleissä muodostunee ainakin mukavaksi, jos ei tulostason suhteen sellaisia toiveita moni ehkä enää oletakaan.
15.02. MULKin hallitusedustaja erosi
<;p>
Viimeaikaisen VTTU:n puuttuvasta peliasusta lähteneen jupakan jälkeen
MULKin hallitusedustaja Nieminen päätti erota koska hän ei enää kokenut
nauttivansa koko muun hallituksen täyttä luottamusta. Lisäksi häneltä
loppui tiedottajan työssä niin tärkeä rautalanka yllättäen kesken
keskiviikkona iltapäivällä. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä eron
syynä Nieminen mainitsi kiireen erota ennen eroamisessa usein
kunnostautunutta Turtiaista. Jatkosuunnitelmista kysyttäessä Nieminen
kertoi aikovansa tästä lähin vain pelata "pelkkää kyykkää".
09.02. MULK kukisti yllättäen Draconiksen
Runkosarjan lähestyessä loppuaan alkaa etenkin häntäpään joukkueilla olla kiire rohmuta pisteitä. Alunperin näytti selvältä että Draconista vastaan ei MULKilla ole juuri mahdollisuuksia pisteiden keräilyyn, mutta pelin lähestyessä alkoi MULKin valmennusjohdon tietoon kantautua huhuja Draconiksen tähtipelaajien poissaoloista. Mahdollisuudet vähintään tasaiseen otteluun ja hyvällä tuurilla tai hyvällä pelillä jopa voittoon olivat siis olemassa.
MULK lähti otteluun perusnelikollaan Nieminen-Kontio-Vuoti-Hanski, kun taas Draconis
laittoi kentälle huomattavasti eksoottisemman kokoonpanon Hyyryläinen-Salmela-Havukainen-Tuimala. Aivan erän alussa peli näytti Draconiksen kannalta hyvältä sillä yleensä nelospaikkalla siivoileva Hyyryläinen onnistui aloituksessaan mainiosti, kun taas MULKin aloittaja Niemisen suoritus oli perin surkea. Muut MULKit kuitenkin pelasivat varmasti ja poistivat kyykkiä joka heitolla, mitä ei voitu sanoa vastustajan pelaajista. Draconiksen vähemmän pelaillut ketju löysi hauen mentäviä aukkoja yllättävistäkin paikoista, eikä vaihe ollut kohdallaan silloin kun osumia tuli. Salmelan tulokseksi jäi yksi ainut kyykkä ulos koko erässä. Erän päättyessä voitiinkin todeta ainakin yleisön, tuomarin ja MULKin hämmästykseksi tulos 36-19 ja MULKin 17 pisteen johto.
Vastustajan muutaman vaihdon jälkeen lähdettiin toiseen erään. Toisessa erässä Nieminen nosti profiiliaan, ja jätti hieman vähemmän kyykkiä ankkuriparivaljakon siivoiltavaksi. Kaikenkaikkiaan MULKin toinen erä oli kuitenkin tasaisen keskinkertaista puurtamista eikä mitään hienouksia esitetty. Draconis paransi selvästi menoaan vaihtojen myötä. Nelospaikalla heittänyt Pyykkö esimerkiksi oli erän paras pelaaja. Erä oli loppujenlopuksi hyvin tasainen, ja päättyi lopulta Draconiksen kahden pisteen voittoon lukemin 18-20. Ottelun lopputulokseksi muotoutui 54-39 ja MULKille siunaantui plakkariin kauden kolmas voitto, jonka myötä MULK myös pulpahti kolmannen kerran pudotuspeliviivan yläpuolelle. Jää nähtäväksi pudotaanko sieltä vielä kolmannen kerran alaspäin.
ti 07.02 MULK ei vieläkään antautunut PKMM:lle
Seuraavaksi MULKin ohjelmassa oli luvassa peli PKMM:ää vastaan. Ottelusta olikin syytä odottaa mielenkiintoista, sillä kyseessä oli ainoa joukkue joka ei vielä ollut MULKkia voittanut. Edellisessä kohtaamisessahan MULK oli ottanut voiton peräti neljäntoista pisteen turvin.
Ottelusta muodostuikin perin jännittävä. Ensimmäisen erän vakuuttavin suoritus nähtiin MULKin kakkosheittäjä Kontiolta, joskaan vastustajan samaa paikkaa heittänyt Laakkonen ei jäänyt kuin yhden kyykän päähän Kontion suorituksesta. MULKin erän päätös oli kuitenkin aavistuksen haparoiva, neljään viimeiseen heittoon mahtui kaksi haukea. Erätulokseksi jäi kuitenki MULKille varsin kohtuullinen 13p. Tämän jälkeen jäätiin odottelemaan mitä PKMM:n ankkurosasto saa aikaan. MULKin onneksi sieltäkin löytyi kalamiehiä ja PKMM pääsi lähelle muttei ohi. Erä MULKille täpärästi 14-13.
Toisessa erässä molemmat joukkueet luottivat ensimmäisessä erässä hyviä tuloksia tuoneeseen nelikkoon, liekö taaskin pääosin siksi ettei vaihtoaitossa varsin kovaa kuhinaa ollut. Toisessa erässä pelin taso kuitenkin laski puolin jos toisin. Etenkin PKMM:n Laakkonen romahti ensimmäisen erän tasostaan. MULKin Vuoti keskittyi edelleen lähinnä virvelöintiin, ja hänen saaliinaan ottelusta olikin lopulta kaikkiaan neljä vonkaletta. Erän onnistujiin kuuluivat PKMM:n Jäppinen sekä MULKin nelosheittäjä Hanski, jotka pitivät joukkueitaan pystyssä. MULKin viimeisten heittojen koittaessa tilanne näytti jo melko vaikealta, mutta Hanskin onnistui kuitenkin pelastaa joukkueelleen tasapeli kahden onnistuneen heiton avulla. Erä päättyi lukemiin 23-24 ja ottelu siis tasatulokseen 37-37. PKMM ei ole vieläkään onnistunut kaatamaan MULKkia, ja MULK poistui areenalta arvokkaan yhden pisteen rikkaampana.
to 02.02. MULKille tappio tärkeästä VTTU-ottelusta
Heti tiistaisen KCK-kamppailun jälkeen MULK kohtasi toisen pudotuspeliviivan molemmin puolin viihtyneen joukkueen VTTU:n. Koska ottelu saattoi ennakkoarvioiden mukaan kallistua mihin suuntaan tahansa ja panokset olivat korkeat, peliin valmistauduttiin jännittävissä tunnelmissa.
Molemmat joukkueet lähtivät ensimmäiseen erään melko tyypillisin kokoonpanoin.
Suoritukset sensijaan eivät olleet kaikilta osin täysin tyypillisiä. Yleensä melko varmoja suorituksia ykköspaikalta heitelleet Nieminen ja Tarkkio eivät yltäneet läheskään parhaimpaansa. VTTU:lla kuitenkin löytyi venyjiä muilla heittopaikoilla, kun taas MULK sortui kautta linjan joukkueelle jo perinteeksi muodostuneeseen nysväykseen. Kuvaavaa on että MULKkilaisista eniten kyykkiä (7kpl) ulos heitti ankkuri Hanski. Erän lopputulos 28-2 VTTU:lle ja peli oli jo tässä vaiheessa lähes selvä.
Toiseen erään MULK vaihtoi aloittajaksi kyynärpäänmurskaaja-Tuomaisen, muuten pelailtiin samoilla miehityksillä. Koska peli oli jo käytännössä ratkennut niin erässä päästiin heittelemään melko rentoa kyykkää. Mainittavimpia MULK-suorituksia olivat Kontion varma heittely kakkospaikalta sekä Vuodin nolla (0) kyykkää ulos. Erän ja ottelun vakuuttavimpia otteita esitti kuitenkin VTTU:n Keränen, joka heitti nelospaikalta varsin kohtuulliset 14 kyykkää pihalle. Erä päättyi lukemiin 27-9 ja ottelu tulokseen 55-11. VTTU siis punnersi itsensä kiinni viimeiseen pudotuspelipaikkaan, ainakin toistaiseksi.
ti 31.01. MULKille kauden toinen voitto
Edellisen pelin täpärä tappio ei painanut enää MULKkilaisten mieliä tärkeään KCK-peliin valmistauduttaessa. Osa joukkueen jäsenistä oli jopa kaikessa hiljaisuudessa käynyt treenaamassa joten joukkueen keskuudessa vallinnut varovainen toiveikkuus ei ollut aivan perusteetonta.
Ottelu alkoi odotetun tasaväkisissä merkeissä. Sarjataulukon häntäpäässä seikkailevat joukkueet esittivät kuitenkin pääosin suhteellisen hyvää peruskyykkäämistä. MULKin mielialaa nosti Niemisen toisella heittokierroksella täräyttämä kuutonen, joka tasapainotti hieman Takalan lievää alisuoriutumista. KCK:n erätuloksen takuumiehenä toimi Huhtanen, joka nelospaikalta varmisti joukkueelleen pienoisen johdon erätauolle siirryttäessä. Ensimmäinen erä siis KCK:lle täpärästi 14-15.
Toiseen erään MULK nosti viltistä liigakonkari Kontion. Vastustajan viltissä ei ollut mistä ottaa joten muuten peliä jatkettiin samoin miehityksin. Kontio kiitti vastuusta ja heitti mallikkaan 20 pisteen erän, jota muu joukkue säesti kohtuullisesti. KCK:n Huhtanen nousi toisessa erässä entistä tärkeämpään rooliin. Huimat 26 pistettä nelospaikalta ja erän lopussa heitetty viitonen pitivät joukkueen toiveita yllä. MULKilla oli kuitenkin tasoittava heittovuoro, jonka aluksi Vuoti poisti tärkeitä pisteitä oikeaan laitaan jääneestä tornista. Ankkuriosastolla olikin sen jälkeen helppo tehtävä poistaa muutama irtokyykkä ja hoitaa voitto kotiin. Erä MULKille 13-10 ja ottelun lopputulos siten 27-25. Merkillepantavaa on että molemmat joukkueet heittivät tiukassa paikassa kauden ensimmäiset alle kolmenkymmenen pisteen tulokset.
Tärkeät kaksi pistettä ns. neljän pisteen ottelusta kuitenkin MULKille, joka nousi voiton ansiosta ainakin hetkellisesti pudotuspeliviivan yläpuolelle. Torstain VTTU-ottelussa ratkeaa tipahdetaanko sieltä saman tien takaisin.
ti 17.1. GPK - MULK täpärästi GPK:lle
Tuskin oli SuperWeekendistä toivuttu kun MULK pääsi jälleen näyttämään taitojaan liigakentillä. SuperWeekendistä sisuuntuneiden MULKkien mielissä pyörivät selkeinä kaksi tavoitetta: voitto GPK:sta ja 20 pisteen rajan alitus lopputuloksessa. Näitä tavoitteita lähdettiin jahtaamaan ilman kapteenin paikallaoloa, mutta sitä ei voi pitää ongelmana koska joukkue on muutenkin väärällään varmoja nelosheittäjiä. Vt. kapteenina toiminut Nieminen olikin vaikean valinnan ääressä kun kokoonpanon ilmoittamisen aika tuli, niin paljon oli vaihtopenkillä taitoa tarjolla. Hetken mietintöjen jälkeen päädyttiin kuitenkin ketjuun Nieminen-Takala-Vuoti-Kontio.
Ottelu lähtikin käyntiin loistavasti Niemisen avausnelosella, eikä sen jälkeenkään tahtia juuri hiljennetty. Satunnaiset hauet ja virkamiesheitot eivät päässeet tulosta pilaamaan, saatiinhan yli puolella heitetyistä kartuista jopa kyykkiä ulos neliöstä. Vastustaja sortui sensijaan poistamaan muutaman kyykän lähes joka heitolla. Tästä huolimatta (ja MULKin suureksi hämmästykseksi) oli GPK erän jälkeen hienoisessa 13 pisteen johtoasemassa. Tauolle siirryttiin lukemissa 21-34.
Erätauolla vt. kapteeni teki pitkän mietinnän jälkeen mainion ratkaisun laittaa viikonloppuna kakkospaikalla loistanut Jaska "15 min kärjestä" Arminen nelospaikalle. Muuten MULK jatkoi samalla menestyksekkäällä kokoonpanolla lukuisten vaihtopenkkiläisten jupinoista huolimatta. Vastustajakin suoritti muutaman vaihdon, luultavasti MULKin mahtavan ensimmäisen erän säikäyttämänä. Sen jälkeen päästiin taas asiaan.
Toinen erä alkoi MULKin osalta ensimmäistä vielä lupaavammin, tällä kertaa liigan parhaimpiin avausheittäjiin kuuluva Nieminen heitti avauksellaan huikeat viisi kyykkää pihalle ja pelasi muutenkin jälleen hienon erän. Muu joukkue hoiti myös leiviskänsä upeasti, alle neljän kyykän poistoja ei juuri nähty. Erätulos paranikin huimat neljä pistettä, eikä varmasti vähiten Armisen väkivahvan nelospaikan suorituksen ansiosta. Vastustaja onnistui kuitenkin Kuikan keskinkertaisesta 26p erästä huolimatta myös jonkin verran parantamaan tulostaan toisessa erässä. Toinen erä päättyi lukemiin 14-30, eli MULKille taas täpärä 16 pisteen erätappio. Ottelun lopputulokseksi tuli näinollen 35-64. Ensisijaiseksi tavoitteeksi asetettu voitto jäi siis naurettavien 29 pisteen päähän. Myös 20 pisteen alitus oli kovin lähellä, vain 45 pisteen päässä. Koska voitto ja hyvä tulos olivat taas näin uskomattoman lähellä, ja MULKin peruspeli varmaa ja hauetonta niin MULKin ainoat mahdolliset ja järkevät tavoitteet seuraavaan peliin ITKK:ta vastaan ovat alle 10p erä ja yli 30p voitto ITKK:sta.
la 14.1. MULK poistui tyhjin käsin SuperWeekendistä
NKL:n kevätkauden aloittavaan SuperWeekendiin MULK lähti varovaisin toivein. GPK:ta ja ITKK:ta vastaan olevia pelejä pidettiin lähinnä harjoitusotteluina, ja toiveissa oli voitto tärkeässä KCK-pelissä. Ennakkokaavailut toteutuivatkin kahden ensinmainitun pelin osalta.
MULKin päivä alkoi heti klo 10 pelillä GPK:ta vastaan. Aikainen ajankohta ehkä näkyi MULKin ensimmäisen erän suorituksessa, mutta ei valitettavasti vaikuttanut vastustajaan. Vastustaja pelasi varmaa peruspeliä jolla saatiin aikaan varsin mukava erätulos 14. MULKin pelaajista aloittaja Nieminen teki kauden pohjanoteerauksen heittämällä ykköspaikalta ulos vaivaiset kaksi kyykkää. Vilttiketjusta kaivettu Arminen teki parhaansa pitääkseen joukkuetta pystyssä, mutta koska taustatukea tuli todella nihkeästi niin MULKin erätulos painui lukemiin 39.
Muutamien pelaajavaihtojen jälkeen lähdettiin toiseen erään. Jos ensimmäisessä erässä Arminen piti MULKkia pystyssä niin toisessa erässä tämä rooli lankesi Niemiselle. Muun joukkueen taustatuki oli edelleen vaisunpuoleista, mutta ensimmäisen erän tulosta saatiin silti parannettua jonkinverran. Kun vastustaja puolestaan laski reilusti tasoaan niin MULK otti erävoiton lukemin 24-28. Ottelusta kuitenkin tuli tappio lukemin 63-42.
Heti perään alkavaan tärkeään KCK-otteluun oli erävoiton jälkeen hyvät lähtökohdat.
Ottelu oli odotetusti erittäin tasainen. Ensimmäisessä erässä Arminen hoiti jälleen leiviskänsä erinomaisen hyvin, kun taas muu joukkue ei saanut itseään sytytettyä toivotulla tavalla. Onneksi vastustaja tyytyi heittelemään tasaisen keskinkertaisesti joten eroa ei ensimmäisessä erässä saatu kuin yksi piste, tosin sekin vastustajan eduksi.
Toiseen erään lähdettiin siis erittäin jännittävistä tunnelmista. MULKin leirissä pelaajien keskinäiset erot hieman tasoittuivat, vaikka Arminen olikin edelleen joukkueen varmin. Muiden on/off-heittely toi kuitenkin kohtuullisia tuloksia joten toinen erä oli selvästi parempi kuin ensimmäinen. Toista erää dominoivat kuitenkin vastustajan Puranen ja Uimonen. Puranen heitti tasaisen erinomaisesti, kun taas Uimonen kohahdutti paikalle saapunutta yleisöä heittämällä peräti kahdeksan kyykkää ulos yhdellä kartulla. Näiden suoritusten siivittäminä KCK:kin paransi myös ensimmäisen erän tulostaan. Toinen erä päättyi KCK:n 14-12 -voittoon, ja koko ottelu KCK:lle täpärästi 39-36.
Tunnin tauon jälkeen MULK palasi tositoimiin ITKK:ta vastaan. Koska peli oli jo etukäteen melko selvä niin MULKin riveissä ei turhia pyristelyjä nähtykään. Motivaation puute paistoi joukkueesta pitkälle. Ensimmäisessä erässä Vuodin suoritus
oli silti - tai juuri sen takia - varsin hyvä. Muuten pelailusta ei jäänyt juuri kerrottavaa jälkipolville. Vastustaja sensijaan näytti Ahosen johdolla parasta osaamistaan ja heitti kauden toistaiseksi parhaan lopputuloksen. Ottelu ITKK:lle tuloksin 44-13.
Iltapäivästä pelatussa NKL Cupissa MULK sai ensimmäiseksi ja viimeiseksi vastustajakseen LMTVO:n. Ottelu oli yleisilmeeltään varsin mitäänsanomatonta kyykkää, sillä voittaja oli tiedossa jo etukäteen eikä lopputuloksella ollut mitään merkitystä. Luolamiehet saivat rauhassa tehdä pelaajakokeiluja ja ottelun lopputulos oli sopuisa 42-62 luolamiehille. MULK siis samantien ulos ensimmäisestä Cupistaan, ja
kotimatkalle ilman ainuttakaan voittoa koko päivältä.
to 8.12. MULK otti ensimmäiset pisteensä
Syyskauden viimeisessä pelissä kohtasivat liiganousija MULK ja liigan perustajajoukkue PKMM. Molemmat joukkueet majailevat lähempänä sarjataulukon häntäpäätä kuin mitalisijoja, joten kyseessä oli tärkeä peli, josta jaetut kaksi pistettä voivat osoittautua arvokkaammiksikin. Tästä huolimatta molemmat joukkueet lähtivät peliin rennosti eikä turhaa kartunpuristelua juuri nähty.
Ensimmäisen erän kohokohta MULK-leirissä oli Vuodin nakkaama kuusi. PKMM vastasi kuitenkin parilla viitosella ja nelosella. Muuten vastustajan saaliiksi tuli lähinnä ykkösiä ja nollia. MULKkilaiset puolestaan heittelivät yhtä tasaisen epävarmasti kakkosia ja kolmosia. Näiden suoritusten jälkeen pistelasku kertoikin melko odotetusti että peli on tasan 25-25 ensimmäisen erän jälkeen.
Toiseen erään ei MULKin kapteeni katsonut tarpeelliseksi tehdä vaihtoja, liekö osittain siksi ettei vaihtopenkillä mitään varsinaista tungosta ollut havaittavissa.
PKMM:llä sensijaan oli toiseen erään vielä jäljellä joukkueen ehkä kovin tykki, Ilmari Laakkonen. Laakkosen tuominen kentälle ei kuitenkaan piristänyt joukkuetta aivan odotetulla tavalla, vaan erätulos päinvastoin huononi kymmenellä pisteellä.
MULKin nelikko jatkoi toisessakin erässä tasaisen keskinkertaista heittelyä joka puolivahingossa tuotti hieman parannusta edellisen erän tulokseen. Näin MULK kaikkien paikallaolijoiden pienoiseksi hämmästykseksi voitti PKMM:n lukemin 46-60.
Peli oli kokonaisuudessaan MULKin kannalta jo hieman positiivisempi. Aloittaja Nieminen pääsi lopulta joukkueenjohdon häneltä odottamiin kaksinumeroisiin erätuloksiin, ja muukin joukkue suoriutui urakastaan jos nyt ei varsin loistokkaasti niin mukavan tasaisesti. Näissä tunnelmissa olikin miellyttävää siirtyä joulutauolle lepäilemään ja odottelemaan SuperWeekendiä.
ti 29.11. VTTU - MULK 42-92
MULKin kolmanteen otteluun mennessä oli taivaalta tippunut jo sen verran lunta että ainakin joillain tahoilla odotettiin joukkueelta selvää tulosparannusta. Edellisen pelin sadan pisteen alitus ja lähes niukka 30 pisteen tappio eivät nekään luvanneet huonoa. Vastassa oli lisäksi liigan toiseksi viimeistä paikkaa pitävä VTTU joten asetelmien piti olla hyvät tasaiseen otteluun. Alkuvalmisteluina MULKin kapteeni pyysi tuomaristoa piirtämään kentälle uudet naisten heittoviivat koska kentäntekijöiden kaksi metriä näytti olleen noin 160cm.
Itse ottelu ei ollut aivan niin jännittävä kuin yleisö ja pelaajat olivat toivoneet.
Ensimmäisessä erässä vastustaja esitti tasaista joukkuepeliä ja pääsi kohtuulliseen 22 pisteen erään. Samaa ei voi sanoa MULKin suorituksesta. Tähän asti huipputasaisia esityksiä tehnyt aloittaja Nieminen onnistui hieman laskemaan tasoaan ja heitti varsin vaatimattoman 6p erän. Tässä ei kuitenkaan ollut vielä tarpeeksi, vaan käsivaivojen kanssa taistellut Kontio onnistui vielä huonommin ja sai ulos ainoastaan yhden kyykän. Toisaalta Kontio onnistui erässä saalistamaan peräti kolme haukea, mikä aiheuttikin epäilyksiä siitä että hän aikoo vuosien jälkeen taistella jälleen haukikuninkaan tittelistä. Vuodin komea vitonen ja Hanskin kohtuulliset erän lopetusheitot saattelivat MULKit erätauolle pahaenteisissä 56 pisteen lukemissa ja yli 30 pisteen tappioasemassa joten toiveet tiukasta pelistä voitiin heittää jo tässä vaiheessa.
Erätauolla MULKin riveissä suoritettiin odotettu vaihto. Lähinnä kalamiehenä kunnostautunut Kontio sai siirtyä vaihtopenkille parantelemaan käsilihaksiaan ja viltistä nostettiin kentälle kauden vaisusti aloittanut Tuomainen. Vastustaja tyytyi rukkaamaan jo toimivaksi havaittua ketjuaan hieman uuteen järjestykseen. Vaihto piristi MULKkia selvästi, sillä aloittaja Nieminenkin palasi heti omalle vakaalle kahdeksan pistettä per erä -tasolleen. Vuoti sensijaan oli mitä ilmeisimmin käyttänyt kaikki paukkunsa ensimmäisen erän näyttävään heittoonsa ja tyytyi toisessa erässä siirtämään ulos vain yhden kyykän. Tuomainen oli kaiketi päättänyt näyttää ettei ensimmäinen peli kerro ihan kaikkea hänen taidoistaan. Mulkkilaiselle epätyypillisesti hän onnistui saamaan kyykkiä ulos joka heitollaan. Näin hän päätyikin peräti 18 pisteen erään, joka on toistaiseksi paras MULKin pelaajan esitys liigapelissä. Myös ankkuri Hanskin suoritus oli toisessa erässä hieman ensimmäistä parempi, joten joukkueen erätulos oli lopulta 36, joka on MULKin toistaiseksi paras erätulos. Pelaajien mieliä lämmitti myöskin se että jo toista kertaa peräkkäin päädyttiin alle sadan pisteen lopputulokseen. Katsomossa sen sijaan arvuuteltiin kuinka kauan Tuomaisen käsi kestää kyynärpäänmurskaustyylillä heittelyä. Tiukkaa jumbofinaalia toivoneille tuotettiin kuitenkin pettymys sillä VTTU voitti ottelun selvällä 50 pisteen marginaalilla.
to 25.11. LMTVO - MULK jo tasaisempi ottelu
Viikko avauspelin jälkeen MULKin riveistä huokui selkeä pyrkimys tehdä joukkueen historian ensimmäinen sadan pisteen alitus. Sairastelu verotti kuitenkin joukkueen valmiiksi jo hieman pienilukuista pelaajajoukkoa, ja kun luottopelaaja Kontion käsi vielä alkoi osoittaa hajoamisen merkkejä niin eräiden pelaajien mieleen hiipi jo epäilys. Ensimmäisessä erässä lähes pystymetsästä löydetty Takala osoitti olevansa luottamuksen arvoinen ja esitti selvästi joukkueen parasta peliä. Lähinnä Takalan suorituksen siivittämänä joukkue pääsikin erätauolle melko siedettävissä 48 pisteen lukemissa, eikä toivoa alle sadan pisteen suorituksesta ollut vielä syytä luovuttaa.
Toiseen erään joukkue sai käsivaivaisen Kontion tilalle pikatoimituksena toisen luottopelaajan Vuodin. Odotukset nousivatkin varovaisesti erä- ja lopputulosta ajatellen. (LMTVO:han oli jo ensimmäisessä erässä ottanut selvän pistejohdon joten tässä vaiheessa MULK keskittyi tekemään sitä kuuluisaa omaa suoritustaan.) Takalan peruskunto ei ilmeisesti vielä kestä rankkoja kahden erän liigapelejä, mikä hänen toisen erän suorituksistaan selvästi näkyikin. Muuten joukkue jatkoi tasaisen epävarmoja suorituksia ja erän ainoaksi valopilkuksi jäi Hanskin heittämä komea nelonen. Tällä kertaa saatiin kuitenkin lähes kaikki kolmen pisteen kyykät nujerrettua ja erätulokseksi siten MULKille tässä vaiheessa varsin mukavat 43. Ottelun yhteistulos (91) oli siis tavoitteihin ja olosuhteisiin nähden varsin hyvä ja kirvoittikin pelaajistosta rauhallisehkoja jee-huutoja. Odotuksianostattavaa oli myös se että toisessa erässä joukkue jäi vastustajasta vain 9 pisteen päähän. LMTVO - MULK siis päättyi numeroihin 61-91 ja MULK saa jatkaa ensimmäisten pisteiden saalistusta seuraavassa pelissä.
to 17.11. MULKin ensimmäinen peli päättyi ei-niin-täpärään tappioon
MULKin liigauran avaus sujui mielenkiintoisissa merkeissä, kun heti ensimmäisessä pelissä joukkue sai esiintyä vähäisen mutta kiinnostuneen kotiyleisön edessä. Samaan syssyyn päästiin heti myös harjoittelemaan kentäntekotaitoja. Kenttä saatiinkin kasaan suuremmitta sähläyksittä, ja ensimmäinen peli lähti käyntiin avausheittäjä Niemisen mallikkaalla nelosella. Sen jälkeen joukkueen suoritus kuitenkin laski kuin lehmän häntä ja pääasiassa nollista ja ykkösistä koostuneiden suoritusten jälkeen lopputulokseksi saatiin melko huikeat 115. MULKin pelin paras pelaaja oli selvästi nelospaikkaa heittäny kapteeni Hanski. Tuomaisen neljä nollaa oli myös merkillepantava suoritus. Mainittakoon että avausvastustaja Draconis suoriutui kauden avauksestaan aavistuksen paremmin ja päätyi lukemaan 45. Pelin jälkeen kuultiin vilttiketjulaisten kommentoivan mm. seuraavaa: "Tästä on vielä varaa huonontaa, miehän en vielä ees pelannu."
ma 7.11. MULK hyväksytty liigaan
NKL:n hallitus hyväksyi kokouksessaan MULKin liigahakemuksen ja mulkkilaiset saattoivat sen jälkeen alkaa orientoitua uuteen identiteettiinsä liigapelaajina ja MULKkeina.
pe 4.11. MULKin synty
Perjantai marraskuun neljäs vuonna 2005 jää historiaan päivänä jolloin kyykkäjoukkue MULK syntyi. Tuolloin joukkueelle luotiin nimi Melkoisen urheat Labran kunkut hämmentävän aivoriihen tuloksena, ja liigahakemus raapusteltiin kuntoon.