|
Mikä on
NKL?
  Uutisia
  Päivän suosikkipelaajat
Faniklubin jäsenet
Alajaostot
#NKL-fani
  Edelliset kaudet
Liity
NKL-faniklubiin
Muuta
jäsentietojasi
|
Kauden 98-99 toimintaa:
- Kauden alussa perustettiin NKL-faniklubi. Tarkka päivämäärä oli
9.12.1998. Puheenjohtajaksi valittiin Johanna "Lepakko" Kuokkanen.
- Kauden aikana fanit olivat innokkaina mukana kentän
laidalla. Kannustusta vauhdittamassa oli
enemmän ja vähemmän rekvisiittaa: fanipaidat (hieman vaatimattomat vielä
tässä vaiheessa mutta parannus tulossa), viiri, maskotti, sekä tietenkin
kovaa kiljuntaa, näyttäviä pyramideja, valtavia aaltoja sekä upeita
koreografioita niin pelaajien kuin fanienkin esittäminä.
- Joulukuussa 98 järjestettiin faneille Tero "Poro" Turtiaisen
nimikirjoitustenjakotilaisuus Helsingin Rautatieasemalla.
- Fanit osallistuivat myös ennen kauden alkua järjestetylle
kyykkäkurssille. Kurssin järjestivät Teekkariakatemia ja NKL.
Kurssilla käytiin läpi kyykän sääntöjä ja pelitapoja sekä
pelattiin harjoitusotteluita.
- Faniklubi sai myös äänestää NKL-logosta. Äänestyksen tulos annettiin
neuvoa-antavaksi NKL:n hallitukselle, joka lopullisesti päätti NKL:n
virallisen logon.
- Kauden lopussa järjestettiin ensimmäinen perinteinen faniklubin
suosikkipelaajan äänestys. Faniklubin suosikkipelaajaksi 1999 valittiin
Marko "Ma-ke" Parviainen (kuvassa).
- Faniklubin jäsenet pääsivät valitsemaan ison osan AllStars-ottelun
pelaajista. Faniklubi sai tahtonsa läpi myös siinä että AllStar-ottelussa
hauen heittänyt pelaaja joutui aina luopumaan yhdestä
vaatekappaleesta/hauki.
- Faniklubi oli vastuussa NKL-kaalaillan viihdyttävästä
ohjelmasta virallisen palkintojenjaon päätyttyä. Faniklubin jäsenet
pääsivät myös jakamaan palkintoja pareinaan ihan aidot NKL-pelaajat. Tämän
lisäksi Kaalaillassa juhlallisesti julkistettiin Faniklubin
suosikkipelaaja 1999 ja tämä palkittiin ruhtinaallisesti.
- Faniklubin jäsenmäärä oli kauden lopussa luultavasti 13. Lähes
kaikki fanit osallistuivat aktiivisesti faniklubin toimintaan ensimmäisen
kauden aikana.
Kauden 99-00 toimintaa:
- Faniklubin puheenjohtajaksi valittiin Tiina Frestadius.
WWW-vastaavan virkaa hoiti edelliskauden pj Johanna Kuokkanen.
- Kauden aikana faniklubin aktiivit haastattelivat jokaisen
liigajoukkueen yhtä tai kahta pelaajaa joko #NKL-fani -irckanavalla tai
oikeassa elämässä. Jokaisesta haastattelusta koostettiin parhaat palat
sisältävä juttu teekkarilehti Aalefiin.
- PKMM järjesti fanikisan jossa kysyttiin seuraavaa: Miten luku 48
liittyy PKMM:iin? Kilpailu oli avoin kaikille faneille ja sen voitti Tiina
Frestadius. Voittaja sai palkinnoksi illan valitsemansa
Pikakyykkämetallimiehen kanssa.
- Faniklubi sai äänestää puolet NKL:n All Stars ottelun pelaajista. Tämä
tarkoitti neljää pelaajaa kummastakin lohkosta. IV A-lohkosta fanit
äänestivät otteluun Pekka Jäppisen, Ilmari Laakkosen, Pasi Rautiaisen ja
Tero Turtiaisen. IV B-lohkossa fanien suosikit olivat Miika Kuusinen,
Ville Latva, Henrikki Pantsar ja Janne Pulli.
- Faniklubi oli taas aktiivisesti mukana Gaalaillan
järjestelyissä. Olimme järjestäneet ohjelmaa, mm. huikaisevan jännittävän
pelaajabingon sekä kyykkienpinoamiskilpailun. Faniklubin edustajat
luovuttivat gaalassa myös faniklubin suosikkipelaajan nauhan. Tämän
äänestyksen voitti tällä kertaa Janne "Torsti" Pulli.
- Tämän kauden aikana faniklubiin liittyi noin sata uutta jäsentä, eli
kasvu oli huikaisevaa. Jäsenten aktiivisuus ei kuitenkaan ollut aivan
edelliskauden veroista. Osaltaan tähän vaikutti varmasti myös se että
faniklubiin hyväksyttiin useita nelijalkaisia ystäviä.
takaisin pääsivulle
|